En pyöräile huvikseni, kuntoillakseni tai harrastaakseni. Pyöräilen päästäkseni paikasta toiseen. Nopeasti, sujuvasti ja mahdollisimman vähällä energialla.

torstai 27. toukokuuta 2010

Päivä rinnakkaistodellisuudessa

Jotta voisimme paremmin ymmärtää symmetriaa, hypätään hetkeksi kuvitteelliseen todellisuuteen, jossa autoilijan ja pyöräilijän roolit ovat vaihtuneet.

Pyöräilijät huristavat pitkin leveää, suoraa ja tasaista moottoriliikennetietä, esimerkiksi Kehä I:stä tai Hämeenlinnanväylää. Autojen paikka on ympäröivillä poluilla. Aina kilometrin välein autoilijan on vaihdettava puolelta toiselle pitkin tunnelia tai siltaa. Polut ovat mutkittelevia, muhkuraisia ja mäkisiä. Jotkut mutkat ovat niin jyrkkiä, ettei auton kääntösäde riitä. Toisinaan autosta loppuu ylämäessä teho, niin että kuskin on siirryttävä työntämään.

Taajamassa niin ikään pyöräilijät ajavat keskellä suoraa ja sileää tietä ja autoilijat sivuilla. Jokaisen risteyksen kohdalla autoilijan on ajettava kynnysten yli. Autotiet ovat muutenkin ala-arvoisessa kunnossa, ja matkanteko on epätasaista ja pomppivaa. Jälleen autoilijan on vaihdettava jatkuvasti puolelta toiselle. Risteyksessä auto on aina väistämisvelvollinen. Jos risteyksessä on valot, ne palavat aina oletusarvoisesti vihreänä pyöräilijöille. Suoraan ajavalle autolle palavat oletusarvoisesti punaiset, jotta kääntyvä pyöräilijä voisi jatkaa matkaansa pysähtymättä. Saadakseen vihreän valon palamaan itselleen autoilijan on tultava ulos autosta ja käytävä painamassa nappia, joka on kaukana autotiestä ja talvisin lumikasan takana.

Autotiet ovat täynnä tukoksia: lumikasoja, puomeja, työmaita, parkkeerattuja pyöriä, parkkeerattuja autoja, bussipysäkkejä katoksineen, mainostelineitä, roskalavoja, jalankulkijoita, liikennevalotolppia. On autoilijan oma ongelma, kuinka hän selviää näistä tukoksista tai kohtaamistilanteesta toisen auton kanssa liian kapealla tiellä. Jalankulkijoilla on omat väylät, mutta he saavat kulkea myös siellä missä autotkin. Autoilijoiden on sovitettava nopeutensa kävelijöiden mukaan ja väistettävä heitä. Jos autoilija ajaa yli 15 km/h, hän on itsekäs ja piittaamaton kaahari. Mannerheimintie on erityisen suosittu koirien ulkoiluttamisreitti.

Toisinaan autotie loppuu kesken, eikä autoilija voi laillisesti jatkaa matkaansa eteenpäin ajamalla. Hänen on joko peruutettava edelliseen risteykseen tai työnnettävä autoaan eteenpäin, kunnes autotie jälleen jatkuu. Yleisönosastoilla ja nettifoorumeissa paheksutaan vimmatusti autoilijoita, koska he ovat kaikki itsekkäitä sääntöjen rikkojia.

Kuulostaako hullulta? Pyöräilijälle se on todellisuutta.

1 kommentti:

  1. hieno kolumni. Meillä työpaikka muutti uuteen osoitteeseen ja piti heti tarkistaa onko työmatkalla suuria esteitä. Iloisesti yllätyin kun koko matkalle on rakennettu pyörätie/kaista. Autolla mennessä en matkaa suunnitellut.

    VastaaPoista