En pyöräile huvikseni, kuntoillakseni tai harrastaakseni. Pyöräilen päästäkseni paikasta toiseen. Nopeasti, sujuvasti ja mahdollisimman vähällä energialla.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Vain munapää ei käytä aivoja

Autoilun edistämisjärjestö Liikenneturva on jälleen kunnostautunut, ei ainoastaan keskittymällä valistuskampanjoissaan epäolennaiseen näpertelyyn, vaan myös väärän liikennesääntötietouden levittämisessä.

Liikenneturva kehottaa käyttämään kelloa lain vastaisesti, koska "se on kohteliasta".
Tieliikennelaki 34 § 
Milloin vaaran välttämiseksi on tarpeen, kuljettajan on annettava ääni- tai valomerkki taikka jarruvaloa käyttämällä tai muulla tavalla kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomiota. Muutoin äänimerkin saa antaa vain taajaman ulkopuolella valoisana aikana ohitettaessa.

Äänimerkkiä tulee siis käyttää silloin, kun vaaran välttämiseksi on tarpeen. Ei siksi, että väärässä paikassa hortoileva jalankulkija tuntisi olonsa turvallisemmaksi.

Liikenneturvan munakampanja julistaa kypärättömät pyöräilijät munapäiksi. Valistusvideolla farkkuasuinen henkilö heittelee kananmunia maahan. Videon viesti ilmeisestikin on, että koska kananmuna rikkoutuu osuessaan maahan, pyöräilijänkin on käytettävä kypärää. Pyöräilijä kun on kananmuna.


Kypärä toki suojaa kananmunilta, jotka joku ilkeyksissään heittää ohiajavasta autosta kohti pahaa-aavistamattoman pyöräilijän päätä.

Valitettavasti kananmunainnostuksissaan Liikenneturva unohtaa täysin tutkimukset, joiden mukaan pyöräilykypärän käyttö voi suorastaan altistaa onnettomuuksille.

Liikenneturva siirtää keskustelun huomion pois liikenteen todellisista turvallisuusongelmista, muun muassa siitä, etteivät autoilijat noudata väistämisvelvollisuuttaan. Sen sijaan, että Liikenneturva sysää onnettomuuksista selviytymisen pyöräilijän harteille saarnaamalla kypärän käytöstä, sen pitäisi kampanjoida onnettomuuksien ehkäisemiseksi valistamalla jäsenistöään oikein esimerkiksi väistämissäännöistä. Mutta autoilijoiden liikennekäyttäytymiseen puuttuminen pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden turvallisuuden parantamiseksi ei nähtävästi tule mieleenkään autoilua edustavalle Liikenneturvalle.

Todellinen riman alitus on Suomen pyöräilijävihamielisimmän kaupungin ykköslehden juttu, jossa Liikenneturvan edustaja väittää, että kääntyvän auton väistämisvelvollisuus risteävää tietä ylittävään pyöräilijään nähden riippuisi siitä, onko autoilijalla kolmiota. Näinhän ei ole, vaan kääntyvä autoilija on aina väistämisvelvollinen risteävää tietä ylittävään pyöräilijään nähden. Liikenneturva jakaa siis täysin virheellistä tietoa väistämissäännöistä pyöräilijän vahingoksi. Ikään kuin pyöräilijä ei vielä tarpeeksi usein joutuisi vaaratilanteisiin liikennesäännöistä tietämättömien tai piittaamattomien autoilijoiden takia. Voi vain kysyä, kuinka monta onnettomuutta Liikenneturva on aiheuttanut.

Liikenneturvan edustaja, käytä aivoja. Se on kohteliasta.

18.5. klo 7.15: Aamulehti on julkaissut verkkojutun yhteyteen korjauksen.

torstai 5. toukokuuta 2011

Vaihtoehtoinen kilometrikisa

Täten julistan alkaneeksi Vaihtoehtoisen kilometrikisan.

Säännöt
Voittaja on se, joka pyöräillen selviää arkimatkoistaan mahdollisimman vähillä kilometreillä.

Sarjat
Mummosarja. Mummosarja on niille, jotka eivät uskaltaudu ajoradalle. Mummon haasteena on valita mahdollisimman suorat pyörätiet.

Ristoreipassarja. Ristoreipas ajaa mieluiten ajoradalla, koska se vie suoraan perille. Ristoreipas haluaa noudattaa lakia, joten hänen kannattaa valita reittejä, joilla on laillista ajaa ajoradalla.

Anarkistisarja. Anarkistisarja on tosipyöräilijöille. Anarkisti ajaa tarvittaessa vaikka moottoritiellä, jos viereinen pyörätie mutkittelee rasittavasti.

Vaihtoehtoiseen kilometrikisaan voi osallistua kuka tahansa. Voittaja saa lahjoittaa jarrupalansa niitä enemmän tarvitseville.