En pyöräile huvikseni, kuntoillakseni tai harrastaakseni. Pyöräilen päästäkseni paikasta toiseen. Nopeasti, sujuvasti ja mahdollisimman vähällä energialla.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

"Keskellä" kaistaa

Pyöräillessäni ajoradalla ajan yleensä oikeanpuoleisen renkaanjäljen kohdalla, kaistan keskilinjan ja oikean reunan puolivälissä. Tilanteesta riippuen joskus reunemmassa, joskus keskemmällä. Viime aikoina olen saanut jälleen osakseni innokasta tööttäilyä ajaessani liikennesääntöjen mukaan ajoradalla, joten inspiroiduin kirjoittamaan hieman perusteluja kaikille kärsimättömille autoilijoille, jotka yrittävät kiilata pyöräilijän kumoon kostoksi tilan ottamisesta. Samalla haluan esittää kiitokseni kaikille teille autoilijoille, jotka kunnioitatte pyöräilijän oikeuksia ja henkeä ja ohitatte turvallisen etäisyyden päästä.

Tieliikennelaki 9 §
Ajoneuvon paikka ajoradalla

Ajoneuvoa on ajoradalla kuljetettava muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista. Tämä säännös ei koske ajoa yksisuuntaisella ajoradalla.
Kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista.

Miksi pyöräilijä ei väistä jalkakäytävälle kun taakse tulee autoilija kärkkymään ohitusta? Oikea kysymys kuuluu: miksi väistäisi? Mitä pyöräilijä sillä saavuttaa? Jos pyöräilijä väistää jalkakäytävälle, hän joutuu rikkomaan liikennesääntöjä. Jos pyöräilijä väistää pois kaistalta esimerkiksi bussipysäkille, hän on jälleen väistämisvelvollinen palatessaan takaisin kaistalle. Hän asettaa itsensä oikeudellisesti heikompaan asemaan autoilijan mukavuuden vuoksi. Tälle tielle lähdettyään pyöräilijän on koko ajan oltava väistämässä takaa tulevia autoja. Väistämällä ajoradalta ulos pyöräilijä saavuttaa lisää riskejä, oikeuksiensa menetystä, katkonaista ja poukkoilevaa ajoa sekä lainsuojattoman aseman. Joten kysymys kuuluu: miksi ihmeessä pyöräilijä väistäisi pois lailliselta paikaltaan vain jotta autoilijan elämä olisi helpompaa?

Miksi sitten pyöräilijä ei aja aivan kaistan reunassa kiinni? Vastaus: Reunassa ajaminen on vaarallista.

Tien reunassa on parkkeerattuja autoja, joista voi milloin tahansa avautua ovi eteen.

Tien reunassa on kaivon kansia ja kuoppia, joita pyöräilijän pitää väistää. Jos ajaa aivan reunassa kiinni, ei pelivaraa jää ollenkaan.

Tie on pahasti uralla, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää urassa ajaminen. Varsinkin talvella.

Ja lopuksi tärkein syy: liian reunassa ajaminen mahdollistaa vaaralliset ohitukset. Joskus tie on niin kapea, ettei turvallinen ohittaminen yksinkertaisesti ole mahdollista. Silloin on parempi ajaa keskellä kaistaa ja varmistaa, ettei kukaan pösilö lähde vaarallista ohitusta yrittämäänkään. Tällaiset kapeat pätkät ovat yleensä lyhyehköjä (ja yksisuuntaisia). Kenenkään matkantekoa ei pitäisi liiaksi hidastaa pyöräilijän perässä ajaminen 500 metrin verran, kunnes ohittaminen on jälleen turvallista. Ja kuten eräs kommentaattorini kirjoittikin, autoilijan on mietittävä ohitusta, jos ei pyöräilijän ohi voi vain sujahtaa. Jos samaan suuntaan kulkee kaksi kaistaa, on ohitus turvallisempaa tehdä vasemman kaistan kautta. Ja sitten kun osuu kohdalle se likinäköinen / jäykkäniskainen / asennevammainen kuski, joka ohittaa hihaa viistäen, on pyöräilijällä edes hieman pelivaraa jos ei hän aja aivan kaistan reunassa kiinni.

Miksipä siis pyöräilijä kohteliaisuudesta jatkuvasti väistäisi takaa tulevia autoja aivan tien reunaan tai jopa ajoradalta ulos, kun kiitokseksi tästä kohteliaisuudesta hän saa osakseen vaarallisia ohituksia ja lisää riskejä.

Jos paheksut sitä, ettei pyöräilijä riskeeraa omaa terveyttään ja henkeään vain siksi, että autolla pääsisit helpommin ja harkitsematta hänen ohitseen, esitä itsellesi kysymys: riskeeraisitko sinä oman terveytesi ja henkesi vain kohteliaisuudesta muita tiellä liikkujia kohtaan? Etkö? En minäkään.

maanantai 23. elokuuta 2010

Kuvia Rinnakkaistodellisuudesta

Todellisuus...

...Rinnakkaistodellisuus

Todellisuus...
...Rinnakkaistodellisuus
Todellisuus...

...Rinnakkaistodellisuus

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Rohkeasti Hämeentielle!

Pyöräilijä! Rohkeasti Hämeentielle! Älä anna bussimafian pelottelutaktiikan toimia! Mitä enemmän ihmisiä pyöräilee Hämeentiellä, sitä paremmin autoilijat oppivat huomioimaan ja hyväksymään pyöräilijät laillisella paikallaan ajoradalla.

Jos et ole vielä uskaltautunut Hämeentielle, kokeile virtuaaliajelua. Helppoa ja mukavaa. Useimmat bussitkin ohittavat vähintään puolen metrin päästä. Eikä yksikään jalankulkija hyppää eteen.

Hämeentie tarvitsee lisää pyöräilijöitä.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Pyöräilyä Tapaninvainiontiellä

Disclaimer: Tämä pikku reissu tapahtui jo parisen viikkoa sitten, joten järjestelyt esim. tietyön osalta ovat saattaneet muuttua.

Retki Vantaalle reittiä Pukinmäenkaari - Tapaninvainiontie - Suutarilantie

Toisinaan pesunkestävää hyötypyöräilijää alkaa ahdistaa Helsingin ahtaus ja vilkas liikenne, ja hän kaipaa avarampia maisemia. Mitä reittiä kannattaisi ajaa Vantaalle? Haa, Pukinmäenkaari - Tapaninvainiontie - Suutarilantie. Näyttää kartalla hyvältä. Autolla kyseistä reittiä joskus ajaneena muistelen, että tie oli tasainen, reitillä ei ollut mäkiä ja tilaa oli vaikka vantaalaisille jakaa. Ajaminen oli helppoa. Siellä on varmaankin myös tosi hyvät pyörätiet, koska tilasta ei ainakaan ole pulaa. Ja ulkoiluharrastajat valitsenevat joen varren. Siispä Tapaninvainiontielle. Esikaupunkien lakeus kutsuu!

Pukinmäenkaarella kevyen liikenteen väylä kulkee vain ajoradan oikealla puolella. Pukinmäenkaarella ei ole erityisiä ongelmia - eipä siinä ole juuri risteyksiäkään. Ongelmat alkavat ensimmäisessä liikenneympyrässä, jossa pyörätie tekee aivan käsittämättömän pitkän koukkauksen oikealle ja neljä jyrkkää mutkaa, vaikka pyöräilijä ajaa periaatteessa suoraan. Sama ongelma on tietysti kaikissa liikenneympyröissä, joita Helsinkiin on viime vuosina viljelty valitettavan paljon. Liikenneympyrät ovat pyöräilijän ja jalankulkijan kannalta hankalia ja vaarallisia. Suoraan ajava pyöräilijä laitetaan kääntymään väistämisvelvollisen kääntyvän autoilijan "eteen".

Pyörätien mutkittelu suhteessa ajorataan näkyy hyvin Eniron kopterikuvista. Kuvista näkyy, kuinka pohjoiseen päin etenevä autoilija ajaa käytännössä lähes suoraan, kun taas pyöräilijä joutuu koukkaamaan jyrkästi oikealle ja taas takaisin.

Kuva: Pukinmäenkaaren ja Tapaninvainiontien liikenneympyrä.

Ensimmäisen liikenneympyrän jälkeen pohjoiseen menevä tie jatkuu Tapaninvainiontienä, ja myös ajoradan vasemmalla puolella alkaa pyörätie. Myöhemmin tulen huomaamaan, että tässä kohtaa olisi pitänyt osata vaihtaa sinne vasemmalle puolelle.

Mutta nyt matka jatkuu vielä oikeanpuoleisella pyörätiellä. Eipä aikaakaan kun vastaan tulee seuraava risteys, Karhusuontie. Karhusuontien risteys kopterista katsottuna.

Kyseistä risteystä kun katsoo, ei voi kuin ihmetellä. Pyörätie tekee taas koukkauksen oikealle, vieläpä juuri ennen tien ylitystä. Miksi? Eihän tässä ole edes liikenneympyrää. Miksei pyörätietä ole vedetty suoraan? Miten ne ovat voineet mokata tämänkin? Karhusuontiellä on kolmiot, joten autoilijat ovat kaikista suunnista tullessa väistämisvelvollisia Karhusuontietä ylittävään pyöräilijään nähden. Mutta eipä se paljon pyöräilijän matkantekoa auta, kun pyörätie ohjataan jälleen mutkan ja puskan kautta risteykseen. Aivan kuin liikennesuunnittelija olisi ajatellut, että ei maar tässähän pyörätie menisi aivan liian suoraan ja näkyvyyskin olisi liian hyvä, laitetaas se kiertämään tuolta pöpelikön kautta.

Kuva: Kummallinen mutka Tapaninvainiontien ja Karhusuontien risteyksessä.

Kuva: Karhusuontien risteys pohjoisesta päin kuvattuna.

Jälleen sama toistuu seuraavassa Katajamäentien risteyksessä. Pyörätie tulee mutkan kautta risteykseen. Katajamäentien risteys kopterista katsottuna.

Kuva: Tapaninvainiontien ja Katajamäentien risteys.

Seuraava risteys on Kirkonkyläntie, jossa on liikenneympyrä. Jälleen pyörätie tekee koukkauksen oikealle. Kopterista nähtynä.

Tämän jälkeen ilman mitään ennakkovaroitusta tai liikennemerkkiä, pyörätie päättyy bussipysäkille:


Mihinkäs tästä jatkaisi? Ajoradalle? Jaa, tästähän menee sorapolku oikealle, jospa sieltä pääsisi. No ei pääse, vähän matkan päässä on jalkakäytävän merkki:


Ei muuta kuin takaisinpäin edellisen ylityspaikan kohdalle painamaan valonappia. Matka jatkuu Tapaninvainiontien vasemmalla puolella.

Seuraava risteys on Tapaninkyläntien liikenneympyrä. Kopterista.

Pyörätie ohjataan aivan käsittämättömän kauas vasemmalle itse liikenneympyrästä, ja jälleen puskan takaa ajoradalle. Tapaninkyläntieltä tulee rekkoja 50 km/h.

Kuva: Tapaninkyläntien liikenneympyrä. Joka ei tosin näy kuvassa, koska se on niin kaukana pyörätien jatkeesta.

Tapaninvainiontie päättyy ja Suutarilantie alkaa. Tämän jälkeen pyörätie kulkee vasemmalla puolella suhteellisen järkevästi pientä turhaa mutkittelua lukuun ottamatta. Yhdistetty kevyen liikenteen väylä on myös ihmeellisen kapea, vaikka tilaa olisi leveämmällekin.

Ja lopuksi, hyvät naiset ja herrat, pisteenä iin päällä, sokerina pohjalla, loppusilauksena, helmi!


Pyöräilijät ja jalankulkijat ohjataan kirjaimellisesti pellolle. Tämä ei ole vitsi. Tietyön kiertoreitti kevyelle liikenteelle on kuvassa vasemmalla näkyvä peltopläntti, joka kasvaa tummanvihreää ruohoa. Jättää suorastaan sanattomaksi. Eikä puhettakaan, että pyöräilijät olisi ohjattu vaihtamaan edellisessä Revontulentien risteyksessä alkavalle oikeanpuoleiselle pyörätielle. Tämäkin olisi vain pitänyt tietää etukäteen.

Minulla ei ole maastopyörää, joten ajan takaisin ja vaihdan taas puolta.

Mitä tästä jäi käteen? Viiden kilometrin matkalla Kehä I:ltä Kehä III:lle pyöräilijän on vaihdettava tien puolta kaksi kertaa ajettuaan kummallakin kerralla ensin harhaan opasteiden puuttuessa. Pelkästään 1,6 km pituisella Tapaninvainiontien osuudella pyöräilijän kannalta erityisen vaarallisesti rakennettuja risteyksiä on viisi. Ei tämä ollutkaan niin järin hyvä pyöräilyreitti. Ja tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten pyöräteitä rakennetaan päin mäntyä.

tiistai 10. elokuuta 2010

Kriittinen pyöräretki

Kriittinen pyöräretki tänään 10.8. klo 17 Havis Amandan patsaalta.

maanantai 9. elokuuta 2010

Liikennesäännöillä on väliä

Olen ilokseni huomannut, että viime aikoina on liikennesäännöistä ja erityisesti pyöräilijän risteysajosta virinnyt vilkasta keskustelua blogirintamalla. Tässä muutamia linkkejä:

Pohdiskeleva Liftari valaisee suojatiellä ajamista.

Osmo Soininvaara kirjoittaa väistämissäännöistä.

Otson "pikaopas" risteysajoon.

Ajantasaiset tieliikennelaki ja tieliikenneasetus -linkit löytyvät nyt sivun oikeasta laidasta, tutustukaa niihin.

Sitten asiaan, eli liikennesäännöistä keskustelemiseen. Jokaisen kommentaattorin kannattaisi selvittää itselleen, mistä asiasta ollaan milloinkin keskustelemassa. Esimerkiksi:

1. Millaiset liikennesäännöt ovat?
2. Millaiset liikennesääntöjen pitäisi olla?

Sitten on vielä jatkuvasti esille tuleva aihe,

3. Mitä sitten, kun toinen osapuoli rikkoo liikennesääntöjä?

joka ei oikeastaan liity enää liikennesääntöjen sisältökeskusteluun. Yksi kommentoijien toistuva vakioargumentti näyttää olevan se, että "en minä ainakaan pidä henkeni kaupalla oikeuksistani kiinni ja hullujahan ne pyöräilijät ovat, tulkoot vaan sieltä puskasta viittäkymppiä rekkaa päin minäminä-asenteella, eipä niillä säännöillä väliä ole kun pyöräilijälle siinä käy huonosti jos ei väistä jadajadajada".

No ei tietenkään kukaan pidä henkensä kaupalla etuajo-oikeudestaan kiinni. Velvoittaahan lakikin jo noudattamaan varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Mutta silloin joku osapuoli jättää noudattamatta väistämisvelvollisuuttaan, ja se onkin kokonaan toinen aihe, kuin keskustelu siitä, kenen kuuluu liikennesääntöjen mukaan missäkin tilanteessa väistää.

Tällainen argumentointi ja ajattelutapa on huolestuttavaa. Se on sama kuin sanoisi, ettei liikennesäännöillä ole mitään väliä, koska heikompi aina väistää.

Se on sama, kuin sanoisi, että vahvemman oikeus on ok. Että lailla ei ole mitään väliä, koska vahvemman oikeus määrää. Että anarkia on ok. Ja että se jolla on isompi nuija, saa mätkiä toista ihmistä naamalle, koska sillä on isompi nuija.

Laki on olemassa siksi, että yhteiskunnassa olisi järjestys ja heikommankin osapuolen oikeus olisi turvattu. Lailla on väliä. Liikennesäännöillä on väliä. Vaikka poliisi suhtautuisikin liikennesäännöistä tiedottamiseen huolettomasti ja sinnepäin, siltikin. Liikennesäännöillä on väliä.

tiistai 3. elokuuta 2010

Poliisi jakaa väärää tietoa

Koska tieliikennelaki ja liikennesäännöt eivät vielä ole tarpeeksi väärin ymmärrettyjä, poliisi on nähnyt asiakseen jakaa jälleen virheellistä tietoa liikennesäännöistä. Tai sitten syyllinen on YLE, joka mahdollisesti tulkitsee väärin poliisin sanomisia. Median vaikutus kansalaisten liikennesääntöjen tuntemukseen on suuri, ja siten myös vastuu on suuri. Mutta yhtä suuri vastuu on poliisilla, jonka pitäisi tarkkaan harkita mitä suustaan päästelee. Kansalaiset kun tuppaavat uskomaan.

YLE: Pyöräilijät käyttäytyvät liikenteessä villisti

Ylikomisario Jouko Suomi Kymenlaakson poliisilaitokselta kertoo, että pyöräilijöille kirjoitettavien sakkojen määrä on kasvanut, kuten myös pyöräilijöiden määrä yleensä. Liikenneonnettomuuksissa loukkaantuu paljon pyöräilijöitä, vaikka kypärän käyttö onkin yleistynyt.

- 30–35 ihmistä kuolee vuosittain pyöräilyonnettomuuksissa Suomessa. Moni niistäkin onnettomuuksista voitaisiin välttää kypärää käyttämällä, Suomi sanoo.

Kypärän käyttäminen ei millään lailla estä onnettomuuksia. Kypärän käyttäminen voi vaimentaa onnettomuudesta seuranneen päähän kohdistuneen iskun. Onnettomuuksia estetään noudattamalla liikennesääntöjä kaikkien osapuolten toimesta, olemalla valppain mielin, rakentamalla uusiksi kaikki älyttömät ja vaaralliset liikennejärjestelyt sekä poistamalla pyörätien käyttövelvollisuus.

Itse asiassa kypärän käyttäminen lisää onnettomuuksia, jos tällainen ajattelutapa autoilijoilla on kovinkin yleinen. Että nyt voin ajaa tuon pyöräilijän eteen, sillähän on kypärä joka varmaankin estää onnettomuuden. Ja jos sillä ei ole kypärää, onnettomuus on pyöräilijän vika.

Pyöräilijöiden käyttäytyminen tasa-arvoisessa risteyksessä on Suomen mukaan yleinen ongelma.

- Pyöräilijän on aina väistettävä. Tähän on vain kaksi poikkeusta: jos auto tulee kärkikolmion takaa, on autoilijan väistettävä. Toinen on se, että kääntyvä ajoneuvo väistää ajotietä ylittävää pyöräilijää, Suomi listaa.

Eipäs ole pyöräilijän aina väistettävä. Ei ole. Ei ole! Got it? Lopettakaa nyt jo se pupun puhuminen, että pyöräilijän olisi muka aina väistettävä! Ajoradalla ajavaa pyöräilijää koskevat aivan samat säännöt kuin autoilijaakin.

Juuri tämän väärän informaation takia niitä onnettomuuksia tapahtuu! Autoilijat luulevat, että pyöräilijän kuuluu aina väistää. Kun julkisuudessa toitotetaan, että pyöräilijän on aina väistettävä paitsi sejatämä poikkeus, arvatkaa jäävätkö ne poikkeukset Pertti Perusautoilijan mieleen. Hän muistaa vain, että kyllä se pyöräilijä aina väistää. Lopettakaa nyt jo se aina-sanan käyttö. Se on vaarallinen.


- Pyöräilijät kuvittelevat, että suojatielle voi ajaa noin vain. Todellisuudessa pyöräilijän on väistettävä suojatiellä autoa ja talutettava pyörää. Suojatien yli saa kuitenkin ajaa, jos pyörätie jatkuu suoraan suojatien jälkeen, Suomi opastaa.

Nyt puhuu ylikomisario jo jotain aivan käsittämätöntä. Pyöräilijää, joka väistää suojatiellä autoa ja taluttaa pyörää, ei ole olemassakaan. Komisariolle tiedoksi, että pyörää taluttava henkilö on jalankulkija. Ja suojatietä ylittävää jalankulkijaa on autoilijan väistettävä.

Pyörällä taasen saa ajaa suojatien yli, jos vähintään tulosuunnan puolella suojatietä on pyörätie (KKO:1996:125). Jos kummallakin puolella on vain jalkakäytävä, kyseissä paikassa ei saisi muutenkaan ajaa pyörällä.

Ja sitten se väistäminen. Taas tämä sama sananparsi, että pyöräilijän on väistettävä paitsi silloinjasilloin, aiheuttaa väärinkäsityksiä, väärin muistamisia ja sekaannuksia. Suojatien yli ajavan pyöräilijän on väistettävä autoa ainoastaan siinä tilanteessa, kun hän ajaa ajoradan kanssa risteävää pyörätietä, autoilija ajaa suoraan eikä autoilijalle ole väistämisvelvollisuuden osoittavaa liikennemerkkiä (muuten, myös stop-merkki on tällainen). Tällaiset paikat ovat vain harvinaisia ainakin täällä Helsingissä. Useimmiten tilanne on se, että autoilijalle on kolmio tai autoilija on kääntymässä, kuten vaikka liikenneympyröissä. Eli jos tästä väistämissäännöstä pitäisi jotain ylimalkaista sanoa, kuten näkyy olevan tapana, sanoisin, että useimmiten autoilija väistää suojatietä ylittävää pyöräilijää. On harhaanjohtavaa puhua autoilijan väistämisvelvollisuudesta poikkeuksena, kun tämä "poikkeus" on yleisempi. Tieliikennelaissakin on ensiksi mainittu kääntyvän ajoneuvon väistövelvollisuus ja vasta sen jälkeen pyöräilijän väistövelvollisuus, "jollei 2 tai 3 momentista muuta johdu".

Juuri tämä pyöräilijän uusi väistämissääntö oli vuoden 1997 lakimuutoksen ja sitä seuranneen "valistuskampanjan" suurin moka. Toitotettiin suureen ääneen virheellisesti, että pyöräilijän on aina väistettävä. Ja sen seurauksena ihmiset eivät vieläkään tiedä, kenen kuuluu väistää. Tai oikeammin, luulevat tietävänsä että toinen osapuoli on väistövelvollinen, mikä on moninkertaisesti vaarallisempaa kuin pelkkä tietoinen epätietoisuus.

Koko lakimuutos oli täysin tarpeeton ja siitä on ollut väärinkäsitysten takia paljon enemmän haittaa kuin hyötyä. Kukaan täysipäinen pyöräilijä ei muutenkaan ylitä ajorataa autoja väistämättä sellaisissa paikoissa, joissa laki asetti pyöräilijälle väistövelvollisuuden. Kuten vaikkapa silloin, kun erillinen pyörätie tulee keskeltä metsää ajoradan yli.

Villit pyöräilijät aiheuttavat päänvaivaa poliisille. Pyöräilijät tuntevat huonosti heitä koskevat liikennesäännöt.

Villit liikennejärjestelyt aikaansaavat villiä pyöräilyä. Entäs ne autoilijat, jotka eivät tunne liikennesääntöjä? Tai poliisit? Liikennesuunnittelija Kristina Glitterstamin sanoin,


"Kaupunki saa sellaiset pyöräilijät kuin se ansaitsee".