Todellisuus...
...Rinnakkaistodellisuus
lauantai 31. heinäkuuta 2010
torstai 29. heinäkuuta 2010
Vähenivätkö pyöräilijän oikeudet?
Heinäkuun alussa tieliikenneasetus muuttui mm. pyörätien jatkeen merkinnän osalta.
Vanha laki:
Uusi laki:
Monella yhdistetyllä kevyen liikenteen väylällä on jo vedelty suojateille pikeä vajaan metrin leveydeltä toiseen laitaan, jota pitkin pyöräilijän on täten ylitettävä tie, joten itse lakimuutoksella ei näihin paikkoihin ole sen enempää vaikutusta. Heräsi kuitenkin pari kysymystä näistä yhdistetyistä kevyen liikenteen väylistä ja pyörätien jatkeista.
1. Mikä järki on siinä, että pyörätie ja jalkakäytävä on muuten yhdistetty, mutta jokaisen tien ylityksen kohdalla ne on erotettu toisistaan?
2. Lisääkö turvallisuutta, että pyöräilijä, joka ajaa yhdistetyn kevyen liikenteen väylän oikeaa reunaa, joutuukin jokaisen tien ylityksen kohdalla koukkaamaan vasempaan reunaan ja tien ylityksen jälkeen taas oikeaan reunaan, jos pyörätien jatke on merkitty väylän vasempaan reunaan?
3. Entä kun toinen pyöräilijä tulee vastaan tällaisella 80 cm leveällä kaksisuuntaisella pyörätien jatkeella, kumpi väistää suojatielle tai ajoradalle ja ottaa lainsuojattoman roolin ja oikeudellisen riskin ajaessaan "väärässä" paikassa?
4. Entä jalankulkija, joka lain mukaan saa kulkea yhdistetyn väylän kumpaa reunaa tahansa, onko hänen siirryttävä "omalle kaistalleen" tien ylityksen ajaksi, vai saako hän tukkia pyörätien jatkeen ylittäessään tietä, jos se on merkitty hänen kulkemaansa reunaan?
5. Jos ei, lisääkö turvallisuutta, että yhdistetyn väylän vasemmassa reunassa kulkeva jalankulkija ja oikeassa reunassa ajava pyöräilijä joutuvat ennen tien ylitystä yhtäkkiä vaihtamaan keskenään paikkoja, jos pyörätien jatke on merkitty vasempaan reunaan?
6. Jos kyllä, onko oikein että jalankulkija saa kulkea pyörätien jatkeella mutta pyöräilijä ei saa kulkea suojatiellä, vaikka pyörätien jatke olisi tukittu jalankulkijoiden toimesta ja suojatiellä olisi tilaa?
7. Mikä ihmeen järki on siinä, että lainsäädäntö pakottaa muuttamaan kulkulinjoja tien ylityksen ajaksi? Miksi yhdistettyä väylää kulkeva ei voi tietä ylittäessään jatkaa sitä reunaa jota oli kulkemassa?
8. Eikö tieliikennelaki ollut vielä tarpeeksi sekava?
9. Eikö pyöräilijöiden asemaa pitänyt parantaa eikä huonontaa? Eikö turvallisuutta pitänyt parantaa eikä huonontaa?
10. Kuka helvetin ääliö näitä neronleimauksia oikein saa, ja miksi ne menevät läpi?
Vanha laki:
Pyörätien jatke voidaan osoittaa jatkeen molemmin puolin olevalla valkoisella katkoviivalla.
Yhdistetyn tai rinnakkaisen pyörätien ja jalkakäytävän jatke voidaan merkitä koko leveydeltään suojatieksi. Polkupyöräilijä ja mopoilija saavat tällöin käyttää suojatietä tien ylittämiseen.
Uusi laki:
Pyörätien jatke merkitään kahdella valkoisella katkoviivalla. Merkinnällä osoitetaan pyörätieltä tulevalle polkupyöräilijälle ja mopoilijalle ajoradan ylityspaikka. Merkintää voidaan käyttää myös muissa polkupyöräilijälle ja mopoilijalle tarkoitetuissa ajoradan ylityspaikoissa.
[...]
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2010. Asetuksen voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan töyssyistä varoittavia liikennemerkkejä ja tiemerkintöjä sekä pyörätien jatkeen tiemerkintöjä saa käyttää vuoden 2017 loppuun.
Monella yhdistetyllä kevyen liikenteen väylällä on jo vedelty suojateille pikeä vajaan metrin leveydeltä toiseen laitaan, jota pitkin pyöräilijän on täten ylitettävä tie, joten itse lakimuutoksella ei näihin paikkoihin ole sen enempää vaikutusta. Heräsi kuitenkin pari kysymystä näistä yhdistetyistä kevyen liikenteen väylistä ja pyörätien jatkeista.
1. Mikä järki on siinä, että pyörätie ja jalkakäytävä on muuten yhdistetty, mutta jokaisen tien ylityksen kohdalla ne on erotettu toisistaan?
2. Lisääkö turvallisuutta, että pyöräilijä, joka ajaa yhdistetyn kevyen liikenteen väylän oikeaa reunaa, joutuukin jokaisen tien ylityksen kohdalla koukkaamaan vasempaan reunaan ja tien ylityksen jälkeen taas oikeaan reunaan, jos pyörätien jatke on merkitty väylän vasempaan reunaan?
3. Entä kun toinen pyöräilijä tulee vastaan tällaisella 80 cm leveällä kaksisuuntaisella pyörätien jatkeella, kumpi väistää suojatielle tai ajoradalle ja ottaa lainsuojattoman roolin ja oikeudellisen riskin ajaessaan "väärässä" paikassa?
4. Entä jalankulkija, joka lain mukaan saa kulkea yhdistetyn väylän kumpaa reunaa tahansa, onko hänen siirryttävä "omalle kaistalleen" tien ylityksen ajaksi, vai saako hän tukkia pyörätien jatkeen ylittäessään tietä, jos se on merkitty hänen kulkemaansa reunaan?
5. Jos ei, lisääkö turvallisuutta, että yhdistetyn väylän vasemmassa reunassa kulkeva jalankulkija ja oikeassa reunassa ajava pyöräilijä joutuvat ennen tien ylitystä yhtäkkiä vaihtamaan keskenään paikkoja, jos pyörätien jatke on merkitty vasempaan reunaan?
6. Jos kyllä, onko oikein että jalankulkija saa kulkea pyörätien jatkeella mutta pyöräilijä ei saa kulkea suojatiellä, vaikka pyörätien jatke olisi tukittu jalankulkijoiden toimesta ja suojatiellä olisi tilaa?
7. Mikä ihmeen järki on siinä, että lainsäädäntö pakottaa muuttamaan kulkulinjoja tien ylityksen ajaksi? Miksi yhdistettyä väylää kulkeva ei voi tietä ylittäessään jatkaa sitä reunaa jota oli kulkemassa?
8. Eikö tieliikennelaki ollut vielä tarpeeksi sekava?
9. Eikö pyöräilijöiden asemaa pitänyt parantaa eikä huonontaa? Eikö turvallisuutta pitänyt parantaa eikä huonontaa?
10. Kuka helvetin ääliö näitä neronleimauksia oikein saa, ja miksi ne menevät läpi?
Oikeuskäytäntö ja lainsäädäntö
Lukekaa tämä Petri Sipilän erinomainen artikkeli Oikeutta pyöräilijöille Poljin-lehden numerosta 4/2010:
http://www.poljin.fi/Poljin%204_10_netti.pdf
Sama slaideina ja lisää havainnollisia kuvia:
http://www.poljin.fi/Pyorailija_oikeus_Lahti_Petri_Sipila_21042010_netti2.pdf
Liikenneratkaisujen onneton suunnittelu ja teiden olematon kunnossapito voidaan selittää (ei hyväksyä) osaamattomuudella, typeryydellä ja rahalla, mutta mikä on tekosyy sille, ettei lainsäädännössä vieläkään tehdä asioille mitään? Tietämättömyys ei ainakaan ole syy, kun pyöräilyjärjestöt ovat vuosikausia toitottaneet tieliikennelain ongelmista julkisuuteen.
Todellinen syy on päättäjien haluttomuus tehdä asioille mitään. Ja sehän on selvä: Käytännöksi on muodostunut, että onnettomuustilanteessa pyöräilijästä voidaan tehdä aina syyllinen riippumatta siitä, miten hän on ajanut. Pyöräilijän kun voidaan helposti tulkita rikkoneen liikennesääntöjä tulkinnanvaraisen tieliikennelain ja epäselvien, järjettömien liikennejärjestelyiden takia. Sehän on kätevää. Autoilijan näkökulmasta.
Todelliset teot pyöräilyn olosuhteiden parantamiseksi ja oikeuden turvaamiseksi kertovat todellisesta tahdosta lisätä pyöräilyn kulkutapaosuutta.
http://www.poljin.fi/Poljin%204_10_netti.pdf
Sama slaideina ja lisää havainnollisia kuvia:
http://www.poljin.fi/Pyorailija_oikeus_Lahti_Petri_Sipila_21042010_netti2.pdf
Liikenneratkaisujen onneton suunnittelu ja teiden olematon kunnossapito voidaan selittää (ei hyväksyä) osaamattomuudella, typeryydellä ja rahalla, mutta mikä on tekosyy sille, ettei lainsäädännössä vieläkään tehdä asioille mitään? Tietämättömyys ei ainakaan ole syy, kun pyöräilyjärjestöt ovat vuosikausia toitottaneet tieliikennelain ongelmista julkisuuteen.
Todellinen syy on päättäjien haluttomuus tehdä asioille mitään. Ja sehän on selvä: Käytännöksi on muodostunut, että onnettomuustilanteessa pyöräilijästä voidaan tehdä aina syyllinen riippumatta siitä, miten hän on ajanut. Pyöräilijän kun voidaan helposti tulkita rikkoneen liikennesääntöjä tulkinnanvaraisen tieliikennelain ja epäselvien, järjettömien liikennejärjestelyiden takia. Sehän on kätevää. Autoilijan näkökulmasta.
Todelliset teot pyöräilyn olosuhteiden parantamiseksi ja oikeuden turvaamiseksi kertovat todellisesta tahdosta lisätä pyöräilyn kulkutapaosuutta.
keskiviikko 21. heinäkuuta 2010
Ajoradalla ajaminen
Ja miksi pyörätien käyttövelvollisuus tulee poistaa
"Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan"
Tämä Olaus Petrin oivallinen tuomarinohje 1500-luvulta tulisi edelleen olla peruspilarina kaikessa lainsäädännössä.
Valitettavasti oikeus ja kohtuus ei toteudu laissa. Pyörätien käyttövelvollisuus ei ole oikeus eikä kohtuus, kun pyöräteille ei ole asetettu minkäänlaisia laatuvaatimuksia. Pyörätie poukkoilee korttelin välein ajoradan puolelta toiselle, keskellä pyörätietä on valopylväs, puu tai bussipysäkki, pyörätie päättyy yhtäkkiä, pyörätie on täynnä kuoppia, pyörätie on niin kapea ettei tilaa ole kaksisuuntaiselle liikenteelle, pyörätie tekee 360 asteen mutkia ja niin edelleen ja niin edelleen.
Erityisen idioottimaisen käyttövelvollisuudesta tekee se, että pyörätietä käyttämällä ei useinkaan ole edes mahdollista laillisesti ajaa sinne minne haluaisi. Onneksi sentään pyörätien käyttövelvollisuus ei ole täysin ehdoton ja jättää tulkinnanvaraa.
Miten tulkita tieliikennelakia? Oikeudenmukainen ja kohtuullinen tulkinta tieliikennelaista on, että pyörällä tulee voida ajaa kaikkialle minne autollakin ilman kohtuuttomia kiertoreittejä. Tästä tulkinnasta seuraa suoraan esimerkiksi, että pyöräilijä saa ajaa ajoradalla ryhmittyäkseen vasemmalle kääntymistä varten. Ajoradalle pitää voida siirtyä riittävän ajoissa ennen kääntymistä, jotta siirtyminen on turvallista tai edes mahdollista, yleensä edellisessä risteyksessä.
Jotta ei jäisi pienintäkään epäselvyyttä siitä, että pyöräilijä saa laillisesti esimerkiksi kääntyä vasemmalle muiden ajoneuvojen tapaan, tulisi tieliikenneasetuksen sanamuoto
Vielä parempi ja selvempi ratkaisu olisi poistaa pyörätien käyttövelvollisuus kokonaan. Vaikka pyörätien käyttövelvollisuus ei ole täysin ehdoton, monikaan autoilija ei tätä tiedä. Pyörätien käyttövelvollisuus tulee poistaa kokonaan ja tästä tulee tiedottaa laajasti, niin että tieto tavoittaa jokaisen junttiautoilijankin eikä asiasta jää mitään epäselvyyttä. Nämä amatööriliikennepoliisit kun näkevät asiakseen tööttäämällä ja kiilaamalla kouluttaa ajoradalla ajavia pyöräilijöitä, jotka heidän vajaan ja virheellisen liikennelakitietämyksensä tai mutunsa perusteella rikkovat liikennesääntöjä.
Ajoradalla ajaminen on kuitenkin joissain tapauksissa pyöräilijälle sallittua, vaikka vieressä kulkisikin pyörätie. Autoilijan ei ole edes mahdollista tietää, onko hänen edessään ajava pyöräilijä laillisesti ajoradalla vai ei, joten pyöräilijää ei missään tapauksessa saa ryhtyä "opettamaan" ohittamalla liian läheltä. Pyöräilijä saattaa ajaa ajoradalla esimerkiksi ryhmittyäkseen vasemmalle kääntymistä varten. Tai pyörätiellä voi olla tietyö tai muu este, joka pakottaa pyöräilijän ajoradalle. Mahdollisia syitä on lukemattomia.
Koska liikenteessä kulkee koko kansamme älykkyysosamäärän jakauma, tulee liikennesääntöjen olla niin yksinkertaiset ja selkeät, että himmeimmätkin tähdet ne oppivat ja tajuavat.
Miksi onnettomuustilastot ovat synkentyneet? Ristiriitatilanteita muodostuu siksi, että pyöräilijöille ei sallita kulkemista muiden ajoneuvojen tapaan, vaan heidät on pakotettu epäloogisille, ahtaille, kiemurteleville ja poukkoileville reiteille. Jos kaikki ajoneuvot noudattaisivat samoja sääntöjä ja kulkisivat samoja reittejä, liikenne olisi ennakoitavissa ja yllättäviä tilanteita syntyisi vähemmän.
"Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan"
Tämä Olaus Petrin oivallinen tuomarinohje 1500-luvulta tulisi edelleen olla peruspilarina kaikessa lainsäädännössä.
Valitettavasti oikeus ja kohtuus ei toteudu laissa. Pyörätien käyttövelvollisuus ei ole oikeus eikä kohtuus, kun pyöräteille ei ole asetettu minkäänlaisia laatuvaatimuksia. Pyörätie poukkoilee korttelin välein ajoradan puolelta toiselle, keskellä pyörätietä on valopylväs, puu tai bussipysäkki, pyörätie päättyy yhtäkkiä, pyörätie on täynnä kuoppia, pyörätie on niin kapea ettei tilaa ole kaksisuuntaiselle liikenteelle, pyörätie tekee 360 asteen mutkia ja niin edelleen ja niin edelleen.
Erityisen idioottimaisen käyttövelvollisuudesta tekee se, että pyörätietä käyttämällä ei useinkaan ole edes mahdollista laillisesti ajaa sinne minne haluaisi. Onneksi sentään pyörätien käyttövelvollisuus ei ole täysin ehdoton ja jättää tulkinnanvaraa.
Miten tulkita tieliikennelakia? Oikeudenmukainen ja kohtuullinen tulkinta tieliikennelaista on, että pyörällä tulee voida ajaa kaikkialle minne autollakin ilman kohtuuttomia kiertoreittejä. Tästä tulkinnasta seuraa suoraan esimerkiksi, että pyöräilijä saa ajaa ajoradalla ryhmittyäkseen vasemmalle kääntymistä varten. Ajoradalle pitää voida siirtyä riittävän ajoissa ennen kääntymistä, jotta siirtyminen on turvallista tai edes mahdollista, yleensä edellisessä risteyksessä.
Jotta ei jäisi pienintäkään epäselvyyttä siitä, että pyöräilijä saa laillisesti esimerkiksi kääntyä vasemmalle muiden ajoneuvojen tapaan, tulisi tieliikenneasetuksen sanamuoto
Jos pyörätie on vain tien vasemmalla puolella ja ajoradan oikealla puolella olevan pientareen tai ajoradan oikean reunan käyttö on kulkureitin tai muun vastaavan syyn vuoksi turvallisempaa, polkupyöräilijä saa lyhyellä matkalla käyttää piennarta tai ajoradan oikeaa reunaa.muuttaa vähintään seuraavasti:
Jos pyörätie on vain tien vasemmalla puolella tai ajoradan oikealla puolella olevan pientareen tai ajoradan oikean reunan käyttö on kulkureitin tai muun vastaavan syyn vuoksi turvallisempaa, polkupyöräilijä saa käyttää piennarta tai ajoradan oikeaa reunaa.
Vielä parempi ja selvempi ratkaisu olisi poistaa pyörätien käyttövelvollisuus kokonaan. Vaikka pyörätien käyttövelvollisuus ei ole täysin ehdoton, monikaan autoilija ei tätä tiedä. Pyörätien käyttövelvollisuus tulee poistaa kokonaan ja tästä tulee tiedottaa laajasti, niin että tieto tavoittaa jokaisen junttiautoilijankin eikä asiasta jää mitään epäselvyyttä. Nämä amatööriliikennepoliisit kun näkevät asiakseen tööttäämällä ja kiilaamalla kouluttaa ajoradalla ajavia pyöräilijöitä, jotka heidän vajaan ja virheellisen liikennelakitietämyksensä tai mutunsa perusteella rikkovat liikennesääntöjä.
Ajoradalla ajaminen on kuitenkin joissain tapauksissa pyöräilijälle sallittua, vaikka vieressä kulkisikin pyörätie. Autoilijan ei ole edes mahdollista tietää, onko hänen edessään ajava pyöräilijä laillisesti ajoradalla vai ei, joten pyöräilijää ei missään tapauksessa saa ryhtyä "opettamaan" ohittamalla liian läheltä. Pyöräilijä saattaa ajaa ajoradalla esimerkiksi ryhmittyäkseen vasemmalle kääntymistä varten. Tai pyörätiellä voi olla tietyö tai muu este, joka pakottaa pyöräilijän ajoradalle. Mahdollisia syitä on lukemattomia.
Koska liikenteessä kulkee koko kansamme älykkyysosamäärän jakauma, tulee liikennesääntöjen olla niin yksinkertaiset ja selkeät, että himmeimmätkin tähdet ne oppivat ja tajuavat.
Miksi onnettomuustilastot ovat synkentyneet? Ristiriitatilanteita muodostuu siksi, että pyöräilijöille ei sallita kulkemista muiden ajoneuvojen tapaan, vaan heidät on pakotettu epäloogisille, ahtaille, kiemurteleville ja poukkoileville reiteille. Jos kaikki ajoneuvot noudattaisivat samoja sääntöjä ja kulkisivat samoja reittejä, liikenne olisi ennakoitavissa ja yllättäviä tilanteita syntyisi vähemmän.
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Pyöräilyä Unioninkadulla
Ja miksi pyörätien käyttövelvollisuus tulee poistaa
Tässä pyörätie ja jalkakäytävä on erotettu toisistaan kiveyksellä. Väylä on ahdas ja vilkasliikenteinen. Ilmeisesti paikalle läntätyt yhdistetyn väylän ja tietyön merkit ovat oikeuttavinaan pyörätien tukkimisen kahdella roskalavalla, sillä tietyötä ei näy lähimaillakaan. Pikantin viimeistelyn tukokselle antavat kaksi keskelle pyörätietä pysäköityä pakettiautoa. Tinkimättömällä ammattitaidottomuudella.
Tässä pyörätie ja jalkakäytävä on erotettu toisistaan kiveyksellä. Väylä on ahdas ja vilkasliikenteinen. Ilmeisesti paikalle läntätyt yhdistetyn väylän ja tietyön merkit ovat oikeuttavinaan pyörätien tukkimisen kahdella roskalavalla, sillä tietyötä ei näy lähimaillakaan. Pikantin viimeistelyn tukokselle antavat kaksi keskelle pyörätietä pysäköityä pakettiautoa. Tinkimättömällä ammattitaidottomuudella.
torstai 27. toukokuuta 2010
Päivä rinnakkaistodellisuudessa
Jotta voisimme paremmin ymmärtää symmetriaa, hypätään hetkeksi kuvitteelliseen todellisuuteen, jossa autoilijan ja pyöräilijän roolit ovat vaihtuneet.
Pyöräilijät huristavat pitkin leveää, suoraa ja tasaista moottoriliikennetietä, esimerkiksi Kehä I:stä tai Hämeenlinnanväylää. Autojen paikka on ympäröivillä poluilla. Aina kilometrin välein autoilijan on vaihdettava puolelta toiselle pitkin tunnelia tai siltaa. Polut ovat mutkittelevia, muhkuraisia ja mäkisiä. Jotkut mutkat ovat niin jyrkkiä, ettei auton kääntösäde riitä. Toisinaan autosta loppuu ylämäessä teho, niin että kuskin on siirryttävä työntämään.
Taajamassa niin ikään pyöräilijät ajavat keskellä suoraa ja sileää tietä ja autoilijat sivuilla. Jokaisen risteyksen kohdalla autoilijan on ajettava kynnysten yli. Autotiet ovat muutenkin ala-arvoisessa kunnossa, ja matkanteko on epätasaista ja pomppivaa. Jälleen autoilijan on vaihdettava jatkuvasti puolelta toiselle. Risteyksessä auto on aina väistämisvelvollinen. Jos risteyksessä on valot, ne palavat aina oletusarvoisesti vihreänä pyöräilijöille. Suoraan ajavalle autolle palavat oletusarvoisesti punaiset, jotta kääntyvä pyöräilijä voisi jatkaa matkaansa pysähtymättä. Saadakseen vihreän valon palamaan itselleen autoilijan on tultava ulos autosta ja käytävä painamassa nappia, joka on kaukana autotiestä ja talvisin lumikasan takana.
Autotiet ovat täynnä tukoksia: lumikasoja, puomeja, työmaita, parkkeerattuja pyöriä, parkkeerattuja autoja, bussipysäkkejä katoksineen, mainostelineitä, roskalavoja, jalankulkijoita, liikennevalotolppia. On autoilijan oma ongelma, kuinka hän selviää näistä tukoksista tai kohtaamistilanteesta toisen auton kanssa liian kapealla tiellä. Jalankulkijoilla on omat väylät, mutta he saavat kulkea myös siellä missä autotkin. Autoilijoiden on sovitettava nopeutensa kävelijöiden mukaan ja väistettävä heitä. Jos autoilija ajaa yli 15 km/h, hän on itsekäs ja piittaamaton kaahari. Mannerheimintie on erityisen suosittu koirien ulkoiluttamisreitti.
Toisinaan autotie loppuu kesken, eikä autoilija voi laillisesti jatkaa matkaansa eteenpäin ajamalla. Hänen on joko peruutettava edelliseen risteykseen tai työnnettävä autoaan eteenpäin, kunnes autotie jälleen jatkuu. Yleisönosastoilla ja nettifoorumeissa paheksutaan vimmatusti autoilijoita, koska he ovat kaikki itsekkäitä sääntöjen rikkojia.
Kuulostaako hullulta? Pyöräilijälle se on todellisuutta.
Pyöräilijät huristavat pitkin leveää, suoraa ja tasaista moottoriliikennetietä, esimerkiksi Kehä I:stä tai Hämeenlinnanväylää. Autojen paikka on ympäröivillä poluilla. Aina kilometrin välein autoilijan on vaihdettava puolelta toiselle pitkin tunnelia tai siltaa. Polut ovat mutkittelevia, muhkuraisia ja mäkisiä. Jotkut mutkat ovat niin jyrkkiä, ettei auton kääntösäde riitä. Toisinaan autosta loppuu ylämäessä teho, niin että kuskin on siirryttävä työntämään.
Taajamassa niin ikään pyöräilijät ajavat keskellä suoraa ja sileää tietä ja autoilijat sivuilla. Jokaisen risteyksen kohdalla autoilijan on ajettava kynnysten yli. Autotiet ovat muutenkin ala-arvoisessa kunnossa, ja matkanteko on epätasaista ja pomppivaa. Jälleen autoilijan on vaihdettava jatkuvasti puolelta toiselle. Risteyksessä auto on aina väistämisvelvollinen. Jos risteyksessä on valot, ne palavat aina oletusarvoisesti vihreänä pyöräilijöille. Suoraan ajavalle autolle palavat oletusarvoisesti punaiset, jotta kääntyvä pyöräilijä voisi jatkaa matkaansa pysähtymättä. Saadakseen vihreän valon palamaan itselleen autoilijan on tultava ulos autosta ja käytävä painamassa nappia, joka on kaukana autotiestä ja talvisin lumikasan takana.
Autotiet ovat täynnä tukoksia: lumikasoja, puomeja, työmaita, parkkeerattuja pyöriä, parkkeerattuja autoja, bussipysäkkejä katoksineen, mainostelineitä, roskalavoja, jalankulkijoita, liikennevalotolppia. On autoilijan oma ongelma, kuinka hän selviää näistä tukoksista tai kohtaamistilanteesta toisen auton kanssa liian kapealla tiellä. Jalankulkijoilla on omat väylät, mutta he saavat kulkea myös siellä missä autotkin. Autoilijoiden on sovitettava nopeutensa kävelijöiden mukaan ja väistettävä heitä. Jos autoilija ajaa yli 15 km/h, hän on itsekäs ja piittaamaton kaahari. Mannerheimintie on erityisen suosittu koirien ulkoiluttamisreitti.
Toisinaan autotie loppuu kesken, eikä autoilija voi laillisesti jatkaa matkaansa eteenpäin ajamalla. Hänen on joko peruutettava edelliseen risteykseen tai työnnettävä autoaan eteenpäin, kunnes autotie jälleen jatkuu. Yleisönosastoilla ja nettifoorumeissa paheksutaan vimmatusti autoilijoita, koska he ovat kaikki itsekkäitä sääntöjen rikkojia.
Kuulostaako hullulta? Pyöräilijälle se on todellisuutta.
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Symmetria
Pyöräilyn olojen edistäminen tapahtuu todella hitaasti. Tämä johtuu kyvyttömyydestä nähdä pyöräilijän ala-arvoinen asema suhteessa autoliikenteeseen. Vallalla on kuvitelma, jonka mukaan pyöräilijälle ei lähtökohtaisesti kuulu mitään oikeuksia eikä paikkaa liikenteessä, vaan pyöräilijän tulisi olla nöyrästi kiitollinen niistä rippeistä, joita hänelle armollisesti liikennesuunnittelussa murustellaan. Monet pyöräilijät itsekin tukevat tätä käsitystä, ja siten toimivat tehokkaina hidasteina pyöräilyn kehittämiselle. Jotta jotain voisi joskus tapahtua, pyöräilijöiden pitäisi aktiivisesti vaatia tasa-arvoa liikenteessä eikä hiljaa tyytyä kohtaloonsa.
On ristiriitaista, että samaan aikaan kun päättäjät puhuvat julkisuudessa pyöräilyn edistämisestä, tehdään edelleen Hakamäentien kaltaisia liikenneratkaisuja, jotka vaikeuttavat pyöräilijän elämää. Pyöräteitä tukitaan autoilla, työmailla, roskalavoilla, lumikasoilla ja jopa puomeilla. Pyörätiet ovat mutkaisia ja mäkisiä, ne kiertelevät minne sattuu eikä opasteita ole. Pyörätiet ovat kamalaa hoitamatonta perunapeltoa. Kävelijät ja pyöräilijät tungetaan samaan tilaan. Pyörätiet päättyvät, jatkuvat ehkä tien toisella puolella ja taas päättyvät. Silti pyörätietä on liikennesääntöjen mukaan käytettävä. Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Liikenteessä vallitsee törkeä epäsymmetria.
Miksi sitten pyöräilijän pitäisikään olla tasa-arvoinen autoilijaan nähden? Oikeastaan pyöräilijän pitäisi olla etuoikeutettu autoilijaan nähden, koska pyöräilijä tekee palveluksen kaikille valitessaan auton sijaan pyörän. Pyörä ei saastuta eikä melua. Pyörä vie vain vähän tilaa. Autoilijankin pitäisi ymmärtää olla pyöräilijälle kiitollinen, sillä pyöräily vähentää autoruuhkia. Ja onhan pyöräily hyvää liikuntaakin, tosin hyötypyöräilyä ei pidä nähdä urheiluna vaan liikennemuotona, ja liikenneratkaisut tulee tehdä sen mukaan. Siis siten että pyöräilijän energiankulutus on minimaalinen eikä maksimaalinen.
Kuulen usein perusteltavan pyöräilijöiden sivuuttamista liikenneratkaisuissa sillä, että pyöräilijöitä on vähemmän kuin autoilijoita. Seuraavassa pieni logiikan tietoisku:
Monet autoilijat tuntuvat myös kuvittelevan, että he veroillaan ja maksuillaan yksin kustantavat kaiken tienpidon ja autoilusta aiheutuvat kustannukset. Verot ja maksut eivät kuitenkaan ole lähellekään riittävä korvaus edes viihtyvyyden pilaamisesta, kaupunkitilan viemisestä ja metelin ja saasteiden aiheuttamista terveyshaitoista. En tarkoita, että autoilu pitäisi kieltää, mutta tulisi edes pyrkiä symmetriaan autoilun ja pyöräilyn välillä.
Konkreettinen esimerkki Helsingistä on vaikkapa Hämeentie Kurvista Kaisaniemeen. Ratikkakiskot, jalkakäytävät, kaksi autokaistaa suuntaansa ja nolla pyöräkaistaa. Epäsymmetria. Pyöräkaistaa ei voi kuulemma laittaa, koska "se ei mahdu". Miten niin ei mahdu? Otetaan yksi autokaista pois. Yksi autokaista, yksi pyöräkaista. Symmetria.
On ristiriitaista, että samaan aikaan kun päättäjät puhuvat julkisuudessa pyöräilyn edistämisestä, tehdään edelleen Hakamäentien kaltaisia liikenneratkaisuja, jotka vaikeuttavat pyöräilijän elämää. Pyöräteitä tukitaan autoilla, työmailla, roskalavoilla, lumikasoilla ja jopa puomeilla. Pyörätiet ovat mutkaisia ja mäkisiä, ne kiertelevät minne sattuu eikä opasteita ole. Pyörätiet ovat kamalaa hoitamatonta perunapeltoa. Kävelijät ja pyöräilijät tungetaan samaan tilaan. Pyörätiet päättyvät, jatkuvat ehkä tien toisella puolella ja taas päättyvät. Silti pyörätietä on liikennesääntöjen mukaan käytettävä. Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Liikenteessä vallitsee törkeä epäsymmetria.
Miksi sitten pyöräilijän pitäisikään olla tasa-arvoinen autoilijaan nähden? Oikeastaan pyöräilijän pitäisi olla etuoikeutettu autoilijaan nähden, koska pyöräilijä tekee palveluksen kaikille valitessaan auton sijaan pyörän. Pyörä ei saastuta eikä melua. Pyörä vie vain vähän tilaa. Autoilijankin pitäisi ymmärtää olla pyöräilijälle kiitollinen, sillä pyöräily vähentää autoruuhkia. Ja onhan pyöräily hyvää liikuntaakin, tosin hyötypyöräilyä ei pidä nähdä urheiluna vaan liikennemuotona, ja liikenneratkaisut tulee tehdä sen mukaan. Siis siten että pyöräilijän energiankulutus on minimaalinen eikä maksimaalinen.
Kuulen usein perusteltavan pyöräilijöiden sivuuttamista liikenneratkaisuissa sillä, että pyöräilijöitä on vähemmän kuin autoilijoita. Seuraavassa pieni logiikan tietoisku:
1) Pyöräilyn olot ovat huonot, koskaTällaiselle perustelulle on olemassa hieno termi, nimittäin kehäpäätelmä. Jos pyöräilyä halutaan lisätä ja autoilua vähentää, tämä ei ainakaan onnistu rakentamalla jatkuvasti autoille lisää kaistoja. Asia joka pitäisi pystyä ymmärtämään heikommallakin maalaisjärjellä. Kun jaettavana on rajallinen kakku kahden ryhmän välillä, tasa-arvo voidaan saavuttaa vain sillä, että etuoikeutettu ryhmä menettää osan kakkusiivustaan. Siksi hyväosaiset vastustavat muutosta, jolla pyritään tasa-arvoon. Kun pyöräilylle otetaan lisää tilaa ja rahaa, täytyy olla valmis tinkimään autoilusta.
2) Pyöräilijöitä on vähemmän kuin autoilijoita, koska (goto 1)
Monet autoilijat tuntuvat myös kuvittelevan, että he veroillaan ja maksuillaan yksin kustantavat kaiken tienpidon ja autoilusta aiheutuvat kustannukset. Verot ja maksut eivät kuitenkaan ole lähellekään riittävä korvaus edes viihtyvyyden pilaamisesta, kaupunkitilan viemisestä ja metelin ja saasteiden aiheuttamista terveyshaitoista. En tarkoita, että autoilu pitäisi kieltää, mutta tulisi edes pyrkiä symmetriaan autoilun ja pyöräilyn välillä.
Konkreettinen esimerkki Helsingistä on vaikkapa Hämeentie Kurvista Kaisaniemeen. Ratikkakiskot, jalkakäytävät, kaksi autokaistaa suuntaansa ja nolla pyöräkaistaa. Epäsymmetria. Pyöräkaistaa ei voi kuulemma laittaa, koska "se ei mahdu". Miten niin ei mahdu? Otetaan yksi autokaista pois. Yksi autokaista, yksi pyöräkaista. Symmetria.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)