En pyöräile huvikseni, kuntoillakseni tai harrastaakseni. Pyöräilen päästäkseni paikasta toiseen. Nopeasti, sujuvasti ja mahdollisimman vähällä energialla.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Autoistuminen

2010:
Kuva: Google Street view
2011:
Oulunkylän K-Rauta toivottaa tervetulleiksi pyöräilevät ja kävelevät asiakkaat -– uuden ylimääräisen puolen kilometrin sightseeingin kautta, jonka varrella saa ihailla bensa-asemaa sekä parkkeerattuja autoja.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Tasa-arvoinen meluhelvetti

Pahaa-aavistamaton Hesarin tilaaja saattoi tänä aamuna hörpätä kahvinsa väärään kurkkuun, hieraista silmiään, ja epäillä ohikiitävän hetken ajan heränneensä jossain muualla kuin kotonaan avattuaan valtakunnan päälehden pääkirjoitussivun ja luettuaan sieltä Juha Sainion avautumisen empatiakyvyttömistä pyöräilijöistä, jotka ajavat kuin ohjukset, eivät käytä kelloa, ja kaiken lisäksi pukeutuvat vieläpä ajolaseihin ja kirjaviin trikoihin.

Tämän tyyppiset kirjoitukset kun kuuluvat yleensä espoolaisen ilmaislehden koirankakkayleisönosastolle (tai internet-foorumeille, tai korkeatasoisiin blogeihin), eivät Hesarin pääkirjoitussivulle.

Kokenut foorumi- ja yleisönosastosurffailija saattaisi ohittaa Sainion tekstin tavanomaisena internetkyräilynä, jota löytyy netistä pilvin pimein. Itsekkäät pyöräilijät sitä ja tätä, soittokello, sukkahousut, kypärä jada jada, 20 km/h kaahaaminen jne pälä pälä. Näitähän nyt saa lukea joka paikasta. Mutta Sainio kuitenkin kiinnittää huomiomme myös pariin erittäin tärkeään seikkaan:

Tässä lajityypin tuntomerkit: mies, ikää 25–50 vuotta, alla uusi nopea pyörä, yllä kirjava ihonmyötäinen pyöräilyasu, päässä kypärän lisäksi läpitunkemattomat suojalasit ja korvissa usein kuulokkeet – sekä vauhtia niin paljon kuin kintereistä irtoaa.
[ ...pyöräilijät ] eristäytyvät muista ihmisistä lasiensa ja kuulokkeidensa taakse kosmiseen yksinäisyyteensä. Liekö musiikkina Tähtien sodan teema tai Avaruusseikkailu 2001:n tunnus Also sprach Zarathustra?

Musiikin kuuntelu pyörällä ajaessa taitaa sitä paitsi olla kiellettyä, koska se häiritsee keskittymistä liikenteeseen.

Olen Sainion kanssa täysin samaa mieltä siitä, että elleivät ne ole jo kiellettyjä, lailla pitäisi ehdottomasti kieltää
1) kirjavat trikoot
2) musiikin kuuntelu ajon aikana.

Kyllä ainakin minun keskittymiseni liikenteeseen häiriintyy pahasti, kun joku tulee vastaan kirjavissa trikoissa.  Sitä paitsi kiinteäkroppaisen pyöräilijän vartalon muotojen näkyminen saattaa herättää kateutta ja siten aiheuttaa pahaa mieltä, road ragea ja liikenneonnettomuuksia.

Tasa-arvon ja logiikan nimissä musiikin kuuntelu tulisi tietysti kieltää kaikilta tiellä liikkujilta, myös jalankulkijoilta. Ilman korvanappeja jalankulkija saattaisi jopa kuulla pyöräilijän kellon soiton, eikä hänen tarvitsisi mussuttaa yleisönosastolla siitä, kuinka taas joku kamikaze-pyöräilijä ohitti hänet ja Mupen kaahaten ja täysin äänettömästi kevyen liikenteen (anteeksi) väylällä, jolla hän ei osannut odottaa pyöräilijöitä liikkuvan, sen sijaan että pyöräilijä olisi pysähtynyt taakse koputtelemaan selkään, josko tästä sopisi mennä joskus ohi.

Musiikin kuuntelun ajon aikana taas voidaan todella tulkita jo olevan lailla kiellettyä:

24 a §
Viestintälaitteiden käyttö ajon aikana

Radio- tai televisiovastaanotinta, muuta äänen- tai kuvantoistolaitetta taikka viestintälaitetta ei saa ajon aikana käyttää siten, että laitteen käyttö voi haitata ajoneuvon hallintalaitteiden käyttöä tai muuten häiritä kuljettajan keskittymistä liikenteeseen.

Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ei saa ajon aikana käyttää matkapuhelinta siten, että pitää sitä kädessään.
 
Keräämäni kokemuspohjaisen epätieteellisen tilaston mukaan hyvin monella niistä (väistämisvelvollisista) autoilijoista, jotka ovat yrittäneet ajaa päälleni, on ollut kännykkä korvalla. Loput ovat varmaankin kuunnelleet musiikkia. Ongelmana ovatkin nämä autostereot, jotka suorastaan yllyttävät omistajiaan rikokseen.

Mutta mitä tehdä kaikille niille miljoonille autostereoille, joista nyt Sainion tulkinnan myötä on tullut lähes tulkoon laittomia, tai vähintäänkin käyttökelvottomia ajon aikana?

Liikenteessä tulee niin pyöräilijän kuin jalankulkijankin kärsiä meluhelvetistä, koska ollaan kaupungissa, ja kaupungissa nyt vaan kuuluu olla meluhelvetti. Autoilija sen sijaan on paketoitu todellisuudesta äänieristettyyn kopperoonsa. Vallitsee meluhelvetillinen epätasa-arvo.

Autojen musiikkilaitteet voisikin ottaa uusiokäyttöön. Liikenteen melu ohjattaisiin sopivasti vahvistettuna auton sisään, niin että syntyy realistinen efekti siitä, miltä meteli kuulostaa auton ulkopuolella.

Tämä ratkaisu parantaisi liikenneturvallisuutta, sillä autoilija pystyisi paljon paremmin keskittymään liikenteeseen. Hän saattaisi jopa havaita pyöräilijän. Liikenteen äänien kuuntelu on olennainen osa liikenteen havainnointia.

Tämä olisi myös oikeudenmukaista: autoilija kokisi edes osan autoilunsa seurauksista sellaisenaan. Alkaisiko viihtyisämpi, meluttomampi ja saasteettomampi kaupunki kiinnostaa autoilijoitakin? Aivan varmasti se ainakin edistäisi Sainion peräänkuuluttamaa empatiakykyä, kykyä asettua toisen asemaan ja toisten huomioon ottamista. Meluhelvetti olisi tasa-arvoinen.


Kirjoittaja ei käytä kirjavia trikoita, ei tilaa Hesaria eikä kuuntele Straussia ajaessaan pyörällä, autolla, tai yleensä muutenkaan.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Lokakuun Kriittinen

Muistakaa lokakuun Kriittinen pyöräretki tänään tiistaina 11.10. klo 18 Lasipalatsin aukiolta! Tällä kertaa reitti kulkee pitkin Kallion katuja. Retki vaatii mm. pyöräkaistoja Hämeentielle. Ennen retkeä järjestetään keskustelutilaisuus Hämeentiestä ja pyöräilystä Laiturissa (vanha linja-autoasema Lasipalatsin aukiolla) klo 17.

Mukana myös Kallio-liike.

Lisää taustoja Otson ja Hannun blogeissa.

Retken facebook-event.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Muistamme

Muistamme pyöräilijää, jonka elämä päättyi onnettomuuden seurauksena aikaisin.

Muistamme varoa, vaikka itse olisimmekin turvassa.

Muistamme huomioida toisemme liikenteessä.