En pyöräile huvikseni, kuntoillakseni tai harrastaakseni. Pyöräilen päästäkseni paikasta toiseen. Nopeasti, sujuvasti ja mahdollisimman vähällä energialla.

maanantai 20. joulukuuta 2010

Anna palautetta ja paranna maailmaa

Torstaina 16.12. saimme lukea lehdistä, kuinka Turussa eräässä risteyksessä autoilija jätti noudattamatta väistämisvelvollisuuttaan, minkä seurauksena etuajo-oikeutettu pyöräilijä joutui kaatumaan törmäyksen välttämiseksi. Autoilija ei pysähtynyt selvittämään onnettomuutta. Tästä tulistuneena pyöräilijä juoksi auton kiinni ja repi takalasin pyyhkimen rikki autosta.

No jopas, että tuolla tavalla tuhoaa toisen omaisuutta, sehän on paheksuttavaa, vai mitä? Mietitäänpä hetki tilannetta. Autoilija ei oma-aloitteisesti pysähtynyt selvittämään aiheuttamaansa onnettomuutta. Tämä voi johtua kahdesta asiasta: 1) autoilija ei koskaan huomannutkaan pyöräilijää, jonka yli hän melkein ajoi ja joka kaatui tai 2) autoilija ei piitannut moraalisesta ja laillisesta velvollisuudestaan pysähtyä selvittämään aiheuttamansa onnettomuus. Mitä vaihtoehtoja pyöräilijällä oli kiinnittää autoilijan huomio ja saada hänet pysähtymään? Käsien heiluttelu? Perään huutelu? Keskisormen näyttäminen?

Vastaavia läheltä piti -tilanteita, joissa autoilija ei piittaa väistämisvelvollisuudestaan, tapahtuu jatkuvasti. Useimmiten onnettomuus vältetään täpärästi, koska käytännössä heikompi osapuoli eli pyöräilijä väistää. Pyöräilijälle ei satu pieniä peltikolareita; kaatuminenkin on turvallisempaa kuin törmäys auton kanssa. Pyöräilijän hengen vaarantaminen liikenteessä on niin arkipäiväistä, etteivät nämä tapaukset päädy uutisiin eivätkä tilastoihin.

Jos pyöräilijä ei olisi kaaduttuaan tehnyt asialle mitään vaan jäänyt kansanperinteen mukaisesti kiroilemaan itsekseen, ei onnettomuus olisi koskaan päätynyt lehtiin, vaan se olisi jäänyt yhdeksi lukemattomista päivittäisistä läheltä piti -tilanteista. Autoilija olisi jatkanut tyytyväisenä matkaansa pitäen itseään keskimääräistä parempana kuskina, koskaan tajuamatta syyllistyneensä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, tai ajatellen, että kylläpä nuo pyöräilijät kaahaavat miten sattuu.

Pyöräilijä on liikenteessä todella heikoilla. Pyöräilijän hengen vaarantamisesta ei yleensä tule autoilijalle mitään seuraamuksia, siksi sen on mahdollista jatkua ikuisesti. Jos autoilija vain pakenee paikalta, kuten useimmissa liikenneturvallisuuden vaarantamisissa, on pyöräilijän vaikeaa tai mahdotonta todistaa jälkikäteen mitä tapahtui, ellei hän kanna mukanaan jatkuvasti tallentavaa videokameraa.

Mutta ihmisen hengen vaarantaminen on aina rikos. Kiinni jäämisen epätodennäköisyys ei tee siitä laillista eikä hyväksyttävää. Eikä kenenkään pidä siihen alistua.

Partaansa kyräily on suomalaiskansallinen ominaispiirre, mutta se ei kehitä ketään. Autoilijoille kannattaa ja pitää todellakin aina mahdollisuuksien mukaan antaa palautetta liikennesääntöjen rikkomisesta, sillä muuten he eivät koskaan tajua aiheuttaneensa vaaratilannetta ja jatkavat samaan malliin kunnes ajavat jonkun päälle. Ensisijaisesti kuski otetaan asialliseen puhutteluun, jos siihen tarjoutuu tilaisuus. Ammattikuljettajien tapauksissa lähetetään palautetta myös kyseiselle firmalle.

Jos pyöräilijät ikuisesti alistuvat tilanteeseen, jossa heidän hengelleen ei anneta liikenteessä mitään arvoa, asenteet eivät koskaan muutu. Antamalla palautetta voit parantaa maailmaa, edes vähän kerrallaan.

torstai 2. joulukuuta 2010

Onnettomuusriski pyörätien jatkeella

"Oikeusasiamieheltä ei ratkaisua sekaviin suojatiesääntöihin"

Pyöräilijä ajoi pitkin pyörätietä. Kolmion takaa tuli auto, joka ajoi pyöräilijän eteen pyörätien jatkeen päälle. Pyörä ja auto kolaroivat. Pyöräilijä loukkasi jalkansa ja molemmat ajoneuvot vaurioituivat. Autoilija oli varma, että pyöräilijä oli syyllinen. Autoilijan mielestä pyöräilijän olisi pitänyt taluttaa pyöräänsä.

Pyöräilijä ajoi pitkin kevyen liikenteen väylää. Kolmion takaa tuli auto, joka ajoi pyöräilijän eteen pyörätien jatkeen päälle. Pyöräilijä onnistui täpärästi välttämään pahemman törmäyksen, mutta joutui ottamaan kädellään tukea autosta. Autoilija oli pyöräilijälle vihainen autonsa kolhimisesta. Autoilija oli varma, että pyöräilijän olisi kuulunut väistää koska oli pyörällä liikkeellä.

Jotta kenellekään ei jäisi asia epäselväksi, sanottakoon erikseen, että ylläolevissa tapauksissa autoilija oli kolmion takaa tulevana (tietenkin) väistämisvelvollinen.

Mistä tällaiset autoilijoiden harhaluulot tulevat? No ehkäpä siitä, että muun muassa poliisi kertoo julkisuudessa, että "pyöräilijän on aina väistettävä" tai "suojatiellä ajaminen on kiellettyä". Poliisi ei edes suostu oikaisemaan näitä virheellisiä väittämiään.

Kuinka ihmeessä sitten poliisi voi heittää tällaisia omia laintulkintojaan? Jotkut poliisin väittämät ovat kirkkaassa ristiriidassa lain kanssa. Toisiin väittämiin liittyen taas laki ei ota minkäänlaista kantaa, joten poliisi on täyttänyt nämä aukot keksimällä omia liikennesääntöjään.

Laki on siis puutteellinen ja epämääräinen. Puutteellisesta laista seuraa poliisin virheellisiä ja harhaanjohtavia tiedotteita, joista seuraa vääriä luuloja liikennesäännöistä, joista seuraa onnettomuuksia.

Mutta lain puutteista johtuva pyöräilijöiden heikko liikenneturvallisuus ja oikeusturva ei näytä eduskunnan apulaisoikeusasiamiestä kiinnostavan:

Helsingin Polkupyöräilijät: Oikeusasiamieheltä ei ratkaisua sekaviin suojatiesääntöihin
5.11.2010 HePo jätti oikaisupyynnön koskien liikkuvan poliisin tiedotetta "Pyöräilijöiden riskit korostuvat risteyksissä - Suojatiellä ajaminen on kiellettyä" (3.11.2010). HePo piti poliisin laintulkintoja virheellisinä ja itse tiedotetta pyöräilijöiden liikenneturvallisuutta ja oikeusturvaa heikentävänä.

Sittemmin HePo kirjelmöi asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle ja pyysi ottamaan kantaa asiaan, jossa lain tulkinnanvaraisuus mitä ilmeisimmin vaarantaa pyöräilijöiden oikeusturvan. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies kuitenkin päätti olla ryhtymättä asian suhteen toimenpiteisiin.

Oikeusasiamies voi kiinnittää valtioneuvoston huomiota säännöksissä ja määräyksissä havaitsemiinsa puutteisiin sekä tehdä esityksiä puutteiden korjaamiseksi. Tässä tapauksessa apulaisoikeusasiamies ei katsonut siihen olevan aihetta.

Jos eivät onnettomuudet anna tarpeeksi aihetta ryhtyä toimenpiteisiin, mikä sitten antaa? Mikä voi olla painavampi syy ryhtyä toimenpiteisiin lain puutteiden korjaamiseksi kuin ihmishengen suojeleminen? Eikö lain tarkoitus ole turvata heikomman osapuolen oikeudet? Onko tämä olevinaan oikeusvaltio?

Kauanko vielä kestää, että tämä asia otetaan vakavasti? Montako onnettomuuden uhria siihen tarvitaan?

Jos olet joutunut konfliktiin suojatiellä tai pyörätien jatkeella, kirjoita HePolle ja kerro kokemuksistasi. Tietosi on arvokasta ja tarpeellista pyöräilyolosuhteiden, liikenneturvallisuuden ja pyöräilijöiden oikeusturvan parantamiseksi.