maanantai 13. syyskuuta 2010
Pyöräilyä Teemalla
Muistakaa katsoa huomenna tiistaina 14.9. YLE Teemalta Prisma Studio klo 18.30. Asiaa mm. pyöräteistä ja mukana Otso "Pikaopas risteyspyöräilyyn" Kivekäs.
perjantai 10. syyskuuta 2010
Pyöräilijän paikka ajoradalla
Kansan keskuudessa näyttää leviävän suuri harhaluulo koskien pyöräilijän paikkaa ajoradalla. Otsikko on oikeastaan harhaanjohtava, sillä kaupunkiajossa ei ole olemassa mitään erityistä "pyöräilijän paikkaa". Valitsin kuitenkin tämän otsikon, jotta asiaa ihmettelevät googlettajat löytäisivät tänne. Asiaa koskien on jo tullut erinäisiä Google-hakuja.
Kaupunkiajossa ei ole olemassa mitään erityistä pyöräilijän paikkaa ajoradalla. Älkää uskoko minua. Lukekaa itse tieliikennelaki. Linkki löytyy sivun oikeasta reunasta. Ainoastaan jos tarpeeksi leveä piennar on, sitä on käytettävä. Mutta puhummekin nyt kaupunkiajosta. Tiedoksi kaikille, että esimerkiksi Hämeentiellä ei ole piennarta.
On olemassa tieliikennelain 9 §, jossa puhutaan ajoneuvon paikasta ajoradalla. Pastean otoksen 9 §:stä tähän vielä kerran:
Tämä pykälä koskee ajoneuvoja, siis myös autoja. Jos piennarta ei ole, pyöräilijällä ei ole mitään laillista velvoitetta ajaa sen reunemmassa kuin autojenkaan. Jos pyöräilijä ajaa oikean kaistan oikeanpuoleisen renkaanjäljen kohdalla, hän ajaa yhtä reunassa kuin autoilijatkin. Kenelläkään ei pitäisi olla tähän mitään huomauttamista. Tai sitten pitäisi mennä huomauttamaan jokaiselle autoilijalle, että menepäs sinäkin ajoneuvon kuljettaja hinkkaamaan pölykapseleitasi tuota oikeanpuoleista rotvallia vasten.
Ja tietysti pyöräilijä saa noudattaa ryhmittymissääntöjä, väistää esteitä yms jne. Yhdeksännestä pykälästä kannattaa huomioida myös se, että yksisuuntaisella ajoradalla ajoneuvon kuljettaja ja siten myös pyöräilijä saa ajaa juuri niin keskellä kaistaa kuin häntä huvittaa.
Kaupunkiajossa ei ole olemassa mitään erityistä pyöräilijän paikkaa ajoradalla. Älkää uskoko minua. Lukekaa itse tieliikennelaki. Linkki löytyy sivun oikeasta reunasta. Ainoastaan jos tarpeeksi leveä piennar on, sitä on käytettävä. Mutta puhummekin nyt kaupunkiajosta. Tiedoksi kaikille, että esimerkiksi Hämeentiellä ei ole piennarta.
On olemassa tieliikennelain 9 §, jossa puhutaan ajoneuvon paikasta ajoradalla. Pastean otoksen 9 §:stä tähän vielä kerran:
Ajoneuvon paikka ajoradalla
Ajoneuvoa on ajoradalla kuljetettava muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista. Tämä säännös ei koske ajoa yksisuuntaisella ajoradalla.
Milloin kuljettajan ajosuunnassa on vähintään kaksi ajokaistaa, hänen on kuljetettava ajoneuvoa ajokaistaa tarpeettomasti vaihtamatta yleensä eniten oikealla olevalla vapaalla ajokaistalla.
Tämä pykälä koskee ajoneuvoja, siis myös autoja. Jos piennarta ei ole, pyöräilijällä ei ole mitään laillista velvoitetta ajaa sen reunemmassa kuin autojenkaan. Jos pyöräilijä ajaa oikean kaistan oikeanpuoleisen renkaanjäljen kohdalla, hän ajaa yhtä reunassa kuin autoilijatkin. Kenelläkään ei pitäisi olla tähän mitään huomauttamista. Tai sitten pitäisi mennä huomauttamaan jokaiselle autoilijalle, että menepäs sinäkin ajoneuvon kuljettaja hinkkaamaan pölykapseleitasi tuota oikeanpuoleista rotvallia vasten.
Ja tietysti pyöräilijä saa noudattaa ryhmittymissääntöjä, väistää esteitä yms jne. Yhdeksännestä pykälästä kannattaa huomioida myös se, että yksisuuntaisella ajoradalla ajoneuvon kuljettaja ja siten myös pyöräilijä saa ajaa juuri niin keskellä kaistaa kuin häntä huvittaa.
sunnuntai 29. elokuuta 2010
"Keskellä" kaistaa
Pyöräillessäni ajoradalla ajan yleensä oikeanpuoleisen renkaanjäljen kohdalla, kaistan keskilinjan ja oikean reunan puolivälissä. Tilanteesta riippuen joskus reunemmassa, joskus keskemmällä. Viime aikoina olen saanut jälleen osakseni innokasta tööttäilyä ajaessani liikennesääntöjen mukaan ajoradalla, joten inspiroiduin kirjoittamaan hieman perusteluja kaikille kärsimättömille autoilijoille, jotka yrittävät kiilata pyöräilijän kumoon kostoksi tilan ottamisesta. Samalla haluan esittää kiitokseni kaikille teille autoilijoille, jotka kunnioitatte pyöräilijän oikeuksia ja henkeä ja ohitatte turvallisen etäisyyden päästä.
Tieliikennelaki 9 §
Miksi pyöräilijä ei väistä jalkakäytävälle kun taakse tulee autoilija kärkkymään ohitusta? Oikea kysymys kuuluu: miksi väistäisi? Mitä pyöräilijä sillä saavuttaa? Jos pyöräilijä väistää jalkakäytävälle, hän joutuu rikkomaan liikennesääntöjä. Jos pyöräilijä väistää pois kaistalta esimerkiksi bussipysäkille, hän on jälleen väistämisvelvollinen palatessaan takaisin kaistalle. Hän asettaa itsensä oikeudellisesti heikompaan asemaan autoilijan mukavuuden vuoksi. Tälle tielle lähdettyään pyöräilijän on koko ajan oltava väistämässä takaa tulevia autoja. Väistämällä ajoradalta ulos pyöräilijä saavuttaa lisää riskejä, oikeuksiensa menetystä, katkonaista ja poukkoilevaa ajoa sekä lainsuojattoman aseman. Joten kysymys kuuluu: miksi ihmeessä pyöräilijä väistäisi pois lailliselta paikaltaan vain jotta autoilijan elämä olisi helpompaa?
Miksi sitten pyöräilijä ei aja aivan kaistan reunassa kiinni? Vastaus: Reunassa ajaminen on vaarallista.
Tien reunassa on parkkeerattuja autoja, joista voi milloin tahansa avautua ovi eteen.
Tien reunassa on kaivon kansia ja kuoppia, joita pyöräilijän pitää väistää. Jos ajaa aivan reunassa kiinni, ei pelivaraa jää ollenkaan.
Tie on pahasti uralla, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää urassa ajaminen. Varsinkin talvella.
Ja lopuksi tärkein syy: liian reunassa ajaminen mahdollistaa vaaralliset ohitukset. Joskus tie on niin kapea, ettei turvallinen ohittaminen yksinkertaisesti ole mahdollista. Silloin on parempi ajaa keskellä kaistaa ja varmistaa, ettei kukaan pösilö lähde vaarallista ohitusta yrittämäänkään. Tällaiset kapeat pätkät ovat yleensä lyhyehköjä (ja yksisuuntaisia). Kenenkään matkantekoa ei pitäisi liiaksi hidastaa pyöräilijän perässä ajaminen 500 metrin verran, kunnes ohittaminen on jälleen turvallista. Ja kuten eräs kommentaattorini kirjoittikin, autoilijan on mietittävä ohitusta, jos ei pyöräilijän ohi voi vain sujahtaa. Jos samaan suuntaan kulkee kaksi kaistaa, on ohitus turvallisempaa tehdä vasemman kaistan kautta. Ja sitten kun osuu kohdalle se likinäköinen / jäykkäniskainen / asennevammainen kuski, joka ohittaa hihaa viistäen, on pyöräilijällä edes hieman pelivaraa jos ei hän aja aivan kaistan reunassa kiinni.
Miksipä siis pyöräilijä kohteliaisuudesta jatkuvasti väistäisi takaa tulevia autoja aivan tien reunaan tai jopa ajoradalta ulos, kun kiitokseksi tästä kohteliaisuudesta hän saa osakseen vaarallisia ohituksia ja lisää riskejä.
Jos paheksut sitä, ettei pyöräilijä riskeeraa omaa terveyttään ja henkeään vain siksi, että autolla pääsisit helpommin ja harkitsematta hänen ohitseen, esitä itsellesi kysymys: riskeeraisitko sinä oman terveytesi ja henkesi vain kohteliaisuudesta muita tiellä liikkujia kohtaan? Etkö? En minäkään.
Tieliikennelaki 9 §
Ajoneuvon paikka ajoradallaKuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista.
Ajoneuvoa on ajoradalla kuljetettava muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista. Tämä säännös ei koske ajoa yksisuuntaisella ajoradalla.
Miksi pyöräilijä ei väistä jalkakäytävälle kun taakse tulee autoilija kärkkymään ohitusta? Oikea kysymys kuuluu: miksi väistäisi? Mitä pyöräilijä sillä saavuttaa? Jos pyöräilijä väistää jalkakäytävälle, hän joutuu rikkomaan liikennesääntöjä. Jos pyöräilijä väistää pois kaistalta esimerkiksi bussipysäkille, hän on jälleen väistämisvelvollinen palatessaan takaisin kaistalle. Hän asettaa itsensä oikeudellisesti heikompaan asemaan autoilijan mukavuuden vuoksi. Tälle tielle lähdettyään pyöräilijän on koko ajan oltava väistämässä takaa tulevia autoja. Väistämällä ajoradalta ulos pyöräilijä saavuttaa lisää riskejä, oikeuksiensa menetystä, katkonaista ja poukkoilevaa ajoa sekä lainsuojattoman aseman. Joten kysymys kuuluu: miksi ihmeessä pyöräilijä väistäisi pois lailliselta paikaltaan vain jotta autoilijan elämä olisi helpompaa?
Miksi sitten pyöräilijä ei aja aivan kaistan reunassa kiinni? Vastaus: Reunassa ajaminen on vaarallista.
Tien reunassa on parkkeerattuja autoja, joista voi milloin tahansa avautua ovi eteen.
Tien reunassa on kaivon kansia ja kuoppia, joita pyöräilijän pitää väistää. Jos ajaa aivan reunassa kiinni, ei pelivaraa jää ollenkaan.
Tie on pahasti uralla, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää urassa ajaminen. Varsinkin talvella.
Ja lopuksi tärkein syy: liian reunassa ajaminen mahdollistaa vaaralliset ohitukset. Joskus tie on niin kapea, ettei turvallinen ohittaminen yksinkertaisesti ole mahdollista. Silloin on parempi ajaa keskellä kaistaa ja varmistaa, ettei kukaan pösilö lähde vaarallista ohitusta yrittämäänkään. Tällaiset kapeat pätkät ovat yleensä lyhyehköjä (ja yksisuuntaisia). Kenenkään matkantekoa ei pitäisi liiaksi hidastaa pyöräilijän perässä ajaminen 500 metrin verran, kunnes ohittaminen on jälleen turvallista. Ja kuten eräs kommentaattorini kirjoittikin, autoilijan on mietittävä ohitusta, jos ei pyöräilijän ohi voi vain sujahtaa. Jos samaan suuntaan kulkee kaksi kaistaa, on ohitus turvallisempaa tehdä vasemman kaistan kautta. Ja sitten kun osuu kohdalle se likinäköinen / jäykkäniskainen / asennevammainen kuski, joka ohittaa hihaa viistäen, on pyöräilijällä edes hieman pelivaraa jos ei hän aja aivan kaistan reunassa kiinni.
Miksipä siis pyöräilijä kohteliaisuudesta jatkuvasti väistäisi takaa tulevia autoja aivan tien reunaan tai jopa ajoradalta ulos, kun kiitokseksi tästä kohteliaisuudesta hän saa osakseen vaarallisia ohituksia ja lisää riskejä.
Jos paheksut sitä, ettei pyöräilijä riskeeraa omaa terveyttään ja henkeään vain siksi, että autolla pääsisit helpommin ja harkitsematta hänen ohitseen, esitä itsellesi kysymys: riskeeraisitko sinä oman terveytesi ja henkesi vain kohteliaisuudesta muita tiellä liikkujia kohtaan? Etkö? En minäkään.
maanantai 23. elokuuta 2010
Kuvia Rinnakkaistodellisuudesta
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Rohkeasti Hämeentielle!
Pyöräilijä! Rohkeasti Hämeentielle! Älä anna bussimafian pelottelutaktiikan toimia! Mitä enemmän ihmisiä pyöräilee Hämeentiellä, sitä paremmin autoilijat oppivat huomioimaan ja hyväksymään pyöräilijät laillisella paikallaan ajoradalla.
Jos et ole vielä uskaltautunut Hämeentielle, kokeile virtuaaliajelua. Helppoa ja mukavaa. Useimmat bussitkin ohittavat vähintään puolen metrin päästä. Eikä yksikään jalankulkija hyppää eteen.
Hämeentie tarvitsee lisää pyöräilijöitä.
Jos et ole vielä uskaltautunut Hämeentielle, kokeile virtuaaliajelua. Helppoa ja mukavaa. Useimmat bussitkin ohittavat vähintään puolen metrin päästä. Eikä yksikään jalankulkija hyppää eteen.
Hämeentie tarvitsee lisää pyöräilijöitä.
keskiviikko 11. elokuuta 2010
Pyöräilyä Tapaninvainiontiellä
Disclaimer: Tämä pikku reissu tapahtui jo parisen viikkoa sitten, joten järjestelyt esim. tietyön osalta ovat saattaneet muuttua.
Retki Vantaalle reittiä Pukinmäenkaari - Tapaninvainiontie - Suutarilantie
Toisinaan pesunkestävää hyötypyöräilijää alkaa ahdistaa Helsingin ahtaus ja vilkas liikenne, ja hän kaipaa avarampia maisemia. Mitä reittiä kannattaisi ajaa Vantaalle? Haa, Pukinmäenkaari - Tapaninvainiontie - Suutarilantie. Näyttää kartalla hyvältä. Autolla kyseistä reittiä joskus ajaneena muistelen, että tie oli tasainen, reitillä ei ollut mäkiä ja tilaa oli vaikka vantaalaisille jakaa. Ajaminen oli helppoa. Siellä on varmaankin myös tosi hyvät pyörätiet, koska tilasta ei ainakaan ole pulaa. Ja ulkoiluharrastajat valitsenevat joen varren. Siispä Tapaninvainiontielle. Esikaupunkien lakeus kutsuu!
Pukinmäenkaarella kevyen liikenteen väylä kulkee vain ajoradan oikealla puolella. Pukinmäenkaarella ei ole erityisiä ongelmia - eipä siinä ole juuri risteyksiäkään. Ongelmat alkavat ensimmäisessä liikenneympyrässä, jossa pyörätie tekee aivan käsittämättömän pitkän koukkauksen oikealle ja neljä jyrkkää mutkaa, vaikka pyöräilijä ajaa periaatteessa suoraan. Sama ongelma on tietysti kaikissa liikenneympyröissä, joita Helsinkiin on viime vuosina viljelty valitettavan paljon. Liikenneympyrät ovat pyöräilijän ja jalankulkijan kannalta hankalia ja vaarallisia. Suoraan ajava pyöräilijä laitetaan kääntymään väistämisvelvollisen kääntyvän autoilijan "eteen".
Pyörätien mutkittelu suhteessa ajorataan näkyy hyvin Eniron kopterikuvista. Kuvista näkyy, kuinka pohjoiseen päin etenevä autoilija ajaa käytännössä lähes suoraan, kun taas pyöräilijä joutuu koukkaamaan jyrkästi oikealle ja taas takaisin.
Kuva: Pukinmäenkaaren ja Tapaninvainiontien liikenneympyrä.
Ensimmäisen liikenneympyrän jälkeen pohjoiseen menevä tie jatkuu Tapaninvainiontienä, ja myös ajoradan vasemmalla puolella alkaa pyörätie. Myöhemmin tulen huomaamaan, että tässä kohtaa olisi pitänyt osata vaihtaa sinne vasemmalle puolelle.
Mutta nyt matka jatkuu vielä oikeanpuoleisella pyörätiellä. Eipä aikaakaan kun vastaan tulee seuraava risteys, Karhusuontie. Karhusuontien risteys kopterista katsottuna.
Kyseistä risteystä kun katsoo, ei voi kuin ihmetellä. Pyörätie tekee taas koukkauksen oikealle, vieläpä juuri ennen tien ylitystä. Miksi? Eihän tässä ole edes liikenneympyrää. Miksei pyörätietä ole vedetty suoraan? Miten ne ovat voineet mokata tämänkin? Karhusuontiellä on kolmiot, joten autoilijat ovat kaikista suunnista tullessa väistämisvelvollisia Karhusuontietä ylittävään pyöräilijään nähden. Mutta eipä se paljon pyöräilijän matkantekoa auta, kun pyörätie ohjataan jälleen mutkan ja puskan kautta risteykseen. Aivan kuin liikennesuunnittelija olisi ajatellut, että ei maar tässähän pyörätie menisi aivan liian suoraan ja näkyvyyskin olisi liian hyvä, laitetaas se kiertämään tuolta pöpelikön kautta.
Kuva: Kummallinen mutka Tapaninvainiontien ja Karhusuontien risteyksessä.
Kuva: Karhusuontien risteys pohjoisesta päin kuvattuna.
Jälleen sama toistuu seuraavassa Katajamäentien risteyksessä. Pyörätie tulee mutkan kautta risteykseen. Katajamäentien risteys kopterista katsottuna.
Kuva: Tapaninvainiontien ja Katajamäentien risteys.
Seuraava risteys on Kirkonkyläntie, jossa on liikenneympyrä. Jälleen pyörätie tekee koukkauksen oikealle. Kopterista nähtynä.
Tämän jälkeen ilman mitään ennakkovaroitusta tai liikennemerkkiä, pyörätie päättyy bussipysäkille:
Mihinkäs tästä jatkaisi? Ajoradalle? Jaa, tästähän menee sorapolku oikealle, jospa sieltä pääsisi. No ei pääse, vähän matkan päässä on jalkakäytävän merkki:
Ei muuta kuin takaisinpäin edellisen ylityspaikan kohdalle painamaan valonappia. Matka jatkuu Tapaninvainiontien vasemmalla puolella.
Seuraava risteys on Tapaninkyläntien liikenneympyrä. Kopterista.
Pyörätie ohjataan aivan käsittämättömän kauas vasemmalle itse liikenneympyrästä, ja jälleen puskan takaa ajoradalle. Tapaninkyläntieltä tulee rekkoja 50 km/h.
Kuva: Tapaninkyläntien liikenneympyrä. Joka ei tosin näy kuvassa, koska se on niin kaukana pyörätien jatkeesta.
Tapaninvainiontie päättyy ja Suutarilantie alkaa. Tämän jälkeen pyörätie kulkee vasemmalla puolella suhteellisen järkevästi pientä turhaa mutkittelua lukuun ottamatta. Yhdistetty kevyen liikenteen väylä on myös ihmeellisen kapea, vaikka tilaa olisi leveämmällekin.
Ja lopuksi, hyvät naiset ja herrat, pisteenä iin päällä, sokerina pohjalla, loppusilauksena, helmi!
Pyöräilijät ja jalankulkijat ohjataan kirjaimellisesti pellolle. Tämä ei ole vitsi. Tietyön kiertoreitti kevyelle liikenteelle on kuvassa vasemmalla näkyvä peltopläntti, joka kasvaa tummanvihreää ruohoa. Jättää suorastaan sanattomaksi. Eikä puhettakaan, että pyöräilijät olisi ohjattu vaihtamaan edellisessä Revontulentien risteyksessä alkavalle oikeanpuoleiselle pyörätielle. Tämäkin olisi vain pitänyt tietää etukäteen.
Minulla ei ole maastopyörää, joten ajan takaisin ja vaihdan taas puolta.
Mitä tästä jäi käteen? Viiden kilometrin matkalla Kehä I:ltä Kehä III:lle pyöräilijän on vaihdettava tien puolta kaksi kertaa ajettuaan kummallakin kerralla ensin harhaan opasteiden puuttuessa. Pelkästään 1,6 km pituisella Tapaninvainiontien osuudella pyöräilijän kannalta erityisen vaarallisesti rakennettuja risteyksiä on viisi. Ei tämä ollutkaan niin järin hyvä pyöräilyreitti. Ja tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten pyöräteitä rakennetaan päin mäntyä.
Retki Vantaalle reittiä Pukinmäenkaari - Tapaninvainiontie - Suutarilantie
Toisinaan pesunkestävää hyötypyöräilijää alkaa ahdistaa Helsingin ahtaus ja vilkas liikenne, ja hän kaipaa avarampia maisemia. Mitä reittiä kannattaisi ajaa Vantaalle? Haa, Pukinmäenkaari - Tapaninvainiontie - Suutarilantie. Näyttää kartalla hyvältä. Autolla kyseistä reittiä joskus ajaneena muistelen, että tie oli tasainen, reitillä ei ollut mäkiä ja tilaa oli vaikka vantaalaisille jakaa. Ajaminen oli helppoa. Siellä on varmaankin myös tosi hyvät pyörätiet, koska tilasta ei ainakaan ole pulaa. Ja ulkoiluharrastajat valitsenevat joen varren. Siispä Tapaninvainiontielle. Esikaupunkien lakeus kutsuu!
Pukinmäenkaarella kevyen liikenteen väylä kulkee vain ajoradan oikealla puolella. Pukinmäenkaarella ei ole erityisiä ongelmia - eipä siinä ole juuri risteyksiäkään. Ongelmat alkavat ensimmäisessä liikenneympyrässä, jossa pyörätie tekee aivan käsittämättömän pitkän koukkauksen oikealle ja neljä jyrkkää mutkaa, vaikka pyöräilijä ajaa periaatteessa suoraan. Sama ongelma on tietysti kaikissa liikenneympyröissä, joita Helsinkiin on viime vuosina viljelty valitettavan paljon. Liikenneympyrät ovat pyöräilijän ja jalankulkijan kannalta hankalia ja vaarallisia. Suoraan ajava pyöräilijä laitetaan kääntymään väistämisvelvollisen kääntyvän autoilijan "eteen".
Pyörätien mutkittelu suhteessa ajorataan näkyy hyvin Eniron kopterikuvista. Kuvista näkyy, kuinka pohjoiseen päin etenevä autoilija ajaa käytännössä lähes suoraan, kun taas pyöräilijä joutuu koukkaamaan jyrkästi oikealle ja taas takaisin.
Kuva: Pukinmäenkaaren ja Tapaninvainiontien liikenneympyrä.Ensimmäisen liikenneympyrän jälkeen pohjoiseen menevä tie jatkuu Tapaninvainiontienä, ja myös ajoradan vasemmalla puolella alkaa pyörätie. Myöhemmin tulen huomaamaan, että tässä kohtaa olisi pitänyt osata vaihtaa sinne vasemmalle puolelle.
Mutta nyt matka jatkuu vielä oikeanpuoleisella pyörätiellä. Eipä aikaakaan kun vastaan tulee seuraava risteys, Karhusuontie. Karhusuontien risteys kopterista katsottuna.
Kyseistä risteystä kun katsoo, ei voi kuin ihmetellä. Pyörätie tekee taas koukkauksen oikealle, vieläpä juuri ennen tien ylitystä. Miksi? Eihän tässä ole edes liikenneympyrää. Miksei pyörätietä ole vedetty suoraan? Miten ne ovat voineet mokata tämänkin? Karhusuontiellä on kolmiot, joten autoilijat ovat kaikista suunnista tullessa väistämisvelvollisia Karhusuontietä ylittävään pyöräilijään nähden. Mutta eipä se paljon pyöräilijän matkantekoa auta, kun pyörätie ohjataan jälleen mutkan ja puskan kautta risteykseen. Aivan kuin liikennesuunnittelija olisi ajatellut, että ei maar tässähän pyörätie menisi aivan liian suoraan ja näkyvyyskin olisi liian hyvä, laitetaas se kiertämään tuolta pöpelikön kautta.
Kuva: Kummallinen mutka Tapaninvainiontien ja Karhusuontien risteyksessä.
Kuva: Karhusuontien risteys pohjoisesta päin kuvattuna.Jälleen sama toistuu seuraavassa Katajamäentien risteyksessä. Pyörätie tulee mutkan kautta risteykseen. Katajamäentien risteys kopterista katsottuna.
Kuva: Tapaninvainiontien ja Katajamäentien risteys.Seuraava risteys on Kirkonkyläntie, jossa on liikenneympyrä. Jälleen pyörätie tekee koukkauksen oikealle. Kopterista nähtynä.
Tämän jälkeen ilman mitään ennakkovaroitusta tai liikennemerkkiä, pyörätie päättyy bussipysäkille:
Mihinkäs tästä jatkaisi? Ajoradalle? Jaa, tästähän menee sorapolku oikealle, jospa sieltä pääsisi. No ei pääse, vähän matkan päässä on jalkakäytävän merkki:
Ei muuta kuin takaisinpäin edellisen ylityspaikan kohdalle painamaan valonappia. Matka jatkuu Tapaninvainiontien vasemmalla puolella.
Seuraava risteys on Tapaninkyläntien liikenneympyrä. Kopterista.
Pyörätie ohjataan aivan käsittämättömän kauas vasemmalle itse liikenneympyrästä, ja jälleen puskan takaa ajoradalle. Tapaninkyläntieltä tulee rekkoja 50 km/h.
Kuva: Tapaninkyläntien liikenneympyrä. Joka ei tosin näy kuvassa, koska se on niin kaukana pyörätien jatkeesta.Tapaninvainiontie päättyy ja Suutarilantie alkaa. Tämän jälkeen pyörätie kulkee vasemmalla puolella suhteellisen järkevästi pientä turhaa mutkittelua lukuun ottamatta. Yhdistetty kevyen liikenteen väylä on myös ihmeellisen kapea, vaikka tilaa olisi leveämmällekin.
Ja lopuksi, hyvät naiset ja herrat, pisteenä iin päällä, sokerina pohjalla, loppusilauksena, helmi!
Pyöräilijät ja jalankulkijat ohjataan kirjaimellisesti pellolle. Tämä ei ole vitsi. Tietyön kiertoreitti kevyelle liikenteelle on kuvassa vasemmalla näkyvä peltopläntti, joka kasvaa tummanvihreää ruohoa. Jättää suorastaan sanattomaksi. Eikä puhettakaan, että pyöräilijät olisi ohjattu vaihtamaan edellisessä Revontulentien risteyksessä alkavalle oikeanpuoleiselle pyörätielle. Tämäkin olisi vain pitänyt tietää etukäteen.
Minulla ei ole maastopyörää, joten ajan takaisin ja vaihdan taas puolta.
Mitä tästä jäi käteen? Viiden kilometrin matkalla Kehä I:ltä Kehä III:lle pyöräilijän on vaihdettava tien puolta kaksi kertaa ajettuaan kummallakin kerralla ensin harhaan opasteiden puuttuessa. Pelkästään 1,6 km pituisella Tapaninvainiontien osuudella pyöräilijän kannalta erityisen vaarallisesti rakennettuja risteyksiä on viisi. Ei tämä ollutkaan niin järin hyvä pyöräilyreitti. Ja tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten pyöräteitä rakennetaan päin mäntyä.
tiistai 10. elokuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)