En pyöräile huvikseni, kuntoillakseni tai harrastaakseni. Pyöräilen päästäkseni paikasta toiseen. Nopeasti, sujuvasti ja mahdollisimman vähällä energialla.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Aivopesun satoa

Autoilun edistämisjärjestö Liikenneturvan taannoinen propagandakampanja on jo tuottanut tulosta:



On ymmärrettävää, että kun Moottoriturvan lanseeraama mantra riivaa mieltä soimalla päässä kuin ärsyttävä biisi, pitäähän se johonkin purkaa. Mutta jos omien liikennemerkkien pystyttäminen on nyt ok juttu, miten olisi esimerkiksi tällainen:



tai, jos liikenneturvallisuutta halutaan parantaa:



tai edes:



Luonnollisesti pyöräilijänkin on muistettava vastuunsa:




Kiitos.

Kirjoittaja käyttää soittokelloa silloin kun katsoo sen tarpeelliseksi.

3 kommenttia:

  1. Harvoin olen saanut osakseni vihaisia tunteenpurkauksia kun olen kelloa käyttänyt, tosin nykyään liikun useimmiten lapsen kanssa, uskoisin tämän vaikuttavan ihmisten suhtautumiseen. Yksin liikkuessa voin joskus tuntea vihaisten jalankulkijoiden katset ihollani kun kehtaan häiritä heidän tienomistusharjoitustansa.

    Omat liikennemerkit vaikuttavat kivalta keksinnöltä, voisinkin laittaa pariinkin kärkikolmioon alapuolelle A4-printin johon veikeästi Comic Sans-fontilla olen kirjaillut "Autoilija: Sinä väistät!", ja sitten muutamalle osuudelle muistutus niin autoille kuin pyöräilijöille tyylin "Muista: Pyörä on ajoneuvo ajoradalla!".

    Tosin, viedään homma samantien askel eteenpäin ja maalataan omia pyöräkaistoja ajoradoille.

    VastaaPoista
  2. Kijoittaja tulkitsee lakia taas, että soittokello on oikea äänimerkki polkupyörällä vaaratilanteessa eikä muissa tilanteissa.

    Kuinkahan toimis käytännössä? Rekka on ajamassa katua ylittävän yli ja tyyppi soittaa pyörällään *ring ring*. TOIMII IHAN VARMASTI :D

    VastaaPoista
  3. Kyllähän Liikenneturva suhtautuu tasapuolisen tsaarillisesti kaikkiin liikenteen laki-, asetus-, määräys- ja suositusrämeikköä nauttiviin kansalaisiin, myös autoilijoihin. Asenne on lievästi sanottuna holhoava ja jotenkin tulee mieleen sellainen virkamies jonka mielestä työnsä olisi muuten ihan hyvä ja tämä säädeltävä hallinnonalakin ihan mukava jos ei olisi olemassa näitä harmillisia kyseisen alan "asiakkaita"! Näitä nimellisesti hyvää tarkoittavia etujärjestöjä, tosiasiallisesti laajaa vaikutusvaltaa omaavia lobbauskoneita tässä maassa riittää muillakin aloilla... tutkiva journalismi, hoi!

    VastaaPoista