En pyöräile huvikseni, kuntoillakseni tai harrastaakseni. Pyöräilen päästäkseni paikasta toiseen. Nopeasti, sujuvasti ja mahdollisimman vähällä energialla.

maanantai 20. joulukuuta 2010

Anna palautetta ja paranna maailmaa

Torstaina 16.12. saimme lukea lehdistä, kuinka Turussa eräässä risteyksessä autoilija jätti noudattamatta väistämisvelvollisuuttaan, minkä seurauksena etuajo-oikeutettu pyöräilijä joutui kaatumaan törmäyksen välttämiseksi. Autoilija ei pysähtynyt selvittämään onnettomuutta. Tästä tulistuneena pyöräilijä juoksi auton kiinni ja repi takalasin pyyhkimen rikki autosta.

No jopas, että tuolla tavalla tuhoaa toisen omaisuutta, sehän on paheksuttavaa, vai mitä? Mietitäänpä hetki tilannetta. Autoilija ei oma-aloitteisesti pysähtynyt selvittämään aiheuttamaansa onnettomuutta. Tämä voi johtua kahdesta asiasta: 1) autoilija ei koskaan huomannutkaan pyöräilijää, jonka yli hän melkein ajoi ja joka kaatui tai 2) autoilija ei piitannut moraalisesta ja laillisesta velvollisuudestaan pysähtyä selvittämään aiheuttamansa onnettomuus. Mitä vaihtoehtoja pyöräilijällä oli kiinnittää autoilijan huomio ja saada hänet pysähtymään? Käsien heiluttelu? Perään huutelu? Keskisormen näyttäminen?

Vastaavia läheltä piti -tilanteita, joissa autoilija ei piittaa väistämisvelvollisuudestaan, tapahtuu jatkuvasti. Useimmiten onnettomuus vältetään täpärästi, koska käytännössä heikompi osapuoli eli pyöräilijä väistää. Pyöräilijälle ei satu pieniä peltikolareita; kaatuminenkin on turvallisempaa kuin törmäys auton kanssa. Pyöräilijän hengen vaarantaminen liikenteessä on niin arkipäiväistä, etteivät nämä tapaukset päädy uutisiin eivätkä tilastoihin.

Jos pyöräilijä ei olisi kaaduttuaan tehnyt asialle mitään vaan jäänyt kansanperinteen mukaisesti kiroilemaan itsekseen, ei onnettomuus olisi koskaan päätynyt lehtiin, vaan se olisi jäänyt yhdeksi lukemattomista päivittäisistä läheltä piti -tilanteista. Autoilija olisi jatkanut tyytyväisenä matkaansa pitäen itseään keskimääräistä parempana kuskina, koskaan tajuamatta syyllistyneensä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, tai ajatellen, että kylläpä nuo pyöräilijät kaahaavat miten sattuu.

Pyöräilijä on liikenteessä todella heikoilla. Pyöräilijän hengen vaarantamisesta ei yleensä tule autoilijalle mitään seuraamuksia, siksi sen on mahdollista jatkua ikuisesti. Jos autoilija vain pakenee paikalta, kuten useimmissa liikenneturvallisuuden vaarantamisissa, on pyöräilijän vaikeaa tai mahdotonta todistaa jälkikäteen mitä tapahtui, ellei hän kanna mukanaan jatkuvasti tallentavaa videokameraa.

Mutta ihmisen hengen vaarantaminen on aina rikos. Kiinni jäämisen epätodennäköisyys ei tee siitä laillista eikä hyväksyttävää. Eikä kenenkään pidä siihen alistua.

Partaansa kyräily on suomalaiskansallinen ominaispiirre, mutta se ei kehitä ketään. Autoilijoille kannattaa ja pitää todellakin aina mahdollisuuksien mukaan antaa palautetta liikennesääntöjen rikkomisesta, sillä muuten he eivät koskaan tajua aiheuttaneensa vaaratilannetta ja jatkavat samaan malliin kunnes ajavat jonkun päälle. Ensisijaisesti kuski otetaan asialliseen puhutteluun, jos siihen tarjoutuu tilaisuus. Ammattikuljettajien tapauksissa lähetetään palautetta myös kyseiselle firmalle.

Jos pyöräilijät ikuisesti alistuvat tilanteeseen, jossa heidän hengelleen ei anneta liikenteessä mitään arvoa, asenteet eivät koskaan muutu. Antamalla palautetta voit parantaa maailmaa, edes vähän kerrallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti