En pyöräile huvikseni, kuntoillakseni tai harrastaakseni. Pyöräilen päästäkseni paikasta toiseen. Nopeasti, sujuvasti ja mahdollisimman vähällä energialla.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Vain munapää ei käytä aivoja

Autoilun edistämisjärjestö Liikenneturva on jälleen kunnostautunut, ei ainoastaan keskittymällä valistuskampanjoissaan epäolennaiseen näpertelyyn, vaan myös väärän liikennesääntötietouden levittämisessä.

Liikenneturva kehottaa käyttämään kelloa lain vastaisesti, koska "se on kohteliasta".
Tieliikennelaki 34 § 
Milloin vaaran välttämiseksi on tarpeen, kuljettajan on annettava ääni- tai valomerkki taikka jarruvaloa käyttämällä tai muulla tavalla kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomiota. Muutoin äänimerkin saa antaa vain taajaman ulkopuolella valoisana aikana ohitettaessa.

Äänimerkkiä tulee siis käyttää silloin, kun vaaran välttämiseksi on tarpeen. Ei siksi, että väärässä paikassa hortoileva jalankulkija tuntisi olonsa turvallisemmaksi.

Liikenneturvan munakampanja julistaa kypärättömät pyöräilijät munapäiksi. Valistusvideolla farkkuasuinen henkilö heittelee kananmunia maahan. Videon viesti ilmeisestikin on, että koska kananmuna rikkoutuu osuessaan maahan, pyöräilijänkin on käytettävä kypärää. Pyöräilijä kun on kananmuna.


Kypärä toki suojaa kananmunilta, jotka joku ilkeyksissään heittää ohiajavasta autosta kohti pahaa-aavistamattoman pyöräilijän päätä.

Valitettavasti kananmunainnostuksissaan Liikenneturva unohtaa täysin tutkimukset, joiden mukaan pyöräilykypärän käyttö voi suorastaan altistaa onnettomuuksille.

Liikenneturva siirtää keskustelun huomion pois liikenteen todellisista turvallisuusongelmista, muun muassa siitä, etteivät autoilijat noudata väistämisvelvollisuuttaan. Sen sijaan, että Liikenneturva sysää onnettomuuksista selviytymisen pyöräilijän harteille saarnaamalla kypärän käytöstä, sen pitäisi kampanjoida onnettomuuksien ehkäisemiseksi valistamalla jäsenistöään oikein esimerkiksi väistämissäännöistä. Mutta autoilijoiden liikennekäyttäytymiseen puuttuminen pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden turvallisuuden parantamiseksi ei nähtävästi tule mieleenkään autoilua edustavalle Liikenneturvalle.

Todellinen riman alitus on Suomen pyöräilijävihamielisimmän kaupungin ykköslehden juttu, jossa Liikenneturvan edustaja väittää, että kääntyvän auton väistämisvelvollisuus risteävää tietä ylittävään pyöräilijään nähden riippuisi siitä, onko autoilijalla kolmiota. Näinhän ei ole, vaan kääntyvä autoilija on aina väistämisvelvollinen risteävää tietä ylittävään pyöräilijään nähden. Liikenneturva jakaa siis täysin virheellistä tietoa väistämissäännöistä pyöräilijän vahingoksi. Ikään kuin pyöräilijä ei vielä tarpeeksi usein joutuisi vaaratilanteisiin liikennesäännöistä tietämättömien tai piittaamattomien autoilijoiden takia. Voi vain kysyä, kuinka monta onnettomuutta Liikenneturva on aiheuttanut.

Liikenneturvan edustaja, käytä aivoja. Se on kohteliasta.

18.5. klo 7.15: Aamulehti on julkaissut verkkojutun yhteyteen korjauksen.

2 kommenttia:

  1. Mielestäni soittokellon oikea tehtävä on tehdä pyöräilijän ajamisesta sujuvaa helpottamalla hitaampien ohittamista. Oikeaan vaaratilanteeseen parempi äänimerkki on huutaa keuhkojen syövereistä vaikkapa "VARO!".

    Ongelma soittokellon käytössä liittyy ohitettavien reaktioon, joita on kolmea pääryhmää:
    1. "Aargh! Nyt sieltä tulee joku hullu päälle! Pakko väistää hyppäämällä ojaan. Sitten huudan sen perään jotain solvauksia!"
    2. "Mitä tuokin renkuttaa. Onhan tämä tie kaikille. Levittäydynpä oikein koko tielle niin joutuu mokoma menemään penkan kautta ohi. Hähää!"
    3. "Jaha joku haluaa ohi. Tiivistänpä vähän niin mahtuu paremmin."

    Itse preferoin kolmatta ryhmää. Siksi otin Liikenneturvam kampanjan ilolla vastaan. Jospa ihmiset tajuaisivat ettei se soittokello ole pyöräilijän tapa v******la kävelijälle.

    Kypärästä en osaa sanoa. Käytän sitä pidemmillä matkoilla, joilla omat virheet korostuvat väsymisen takia. Hyvässä virkeystilassa sitä kuitenkin osaa vaistolla kaatua oikein suojaten päätään. Evoluution tuoma etuus. Kypärä saattaa jopa haitata tuolloin (isompaa päätä vaikeampi suojata).

    Autoilijoiden suhtautumisesta kypärään/kypärättömyyteen minulla on päinvastaiset kokemukset kuin viittaamassasi tutkimuksessa. Autoilijat näkevät kypärän tapana sysätä pyöräilijän vastuu tuolle turvalaitteelle ja siksi eivät luota kypärällisen kykyyn pitää itsestää huolta liikenteessä. Seurauksena suuremmat turvatoimenpiteet autoilijan toimesta.

    VastaaPoista
  2. Surkea kampanja, jonkun pitäisi perustaa suomenkielinen vastasivusto autokeskeisille liikenneturvallisuusyhdistyksille, jotka vain syyllistävät kevyttä liikennettä valistuksessaan.

    Esim. joku voisi murtaa näitä pyöräilykypärä myyttejä sen tuomasta lisäturvasta. Aina liikenneturva hehkuttaa kuinka Suomessa on turvallisinta pyöräillä, mutta jostain syystä nämä kypärättömät pyöräilyn valtamaat (Hollanti/Tanska) jätetään mainitsematta tyystin, koska he eivät sovi tähän pelottelu-kampanjointiin.

    Jalankulku- ja autoilukypärien puolesta olisi oikeasti syytä kampanjoida, he ovat suurimmat riskiryhmät. Missä viipyy kampanjat? Motoristikypäriä on jo kehitelty australiassa vai oliko paikka Uusi-Seelanti.

    VastaaPoista